Sunderland-Liverpool: 10 avaintilastoa

10. Liverpool ei ole hävinnyt Sunderlandille yhtäkään joukkueiden kuudesta edellisestä kohtaamisesta Valioliigassa. Ennen keskiviikkoa Liverpool on kuitenkin voittanut viidestä viime ottelustaan vain yhden. Poolin voittokerroin on 1,70. 9. Joukkueiden 19:ssä edellisessä liigakohtaamisessa Sunderland on vain kerran onnistunut tekemään kaksi maalia. Joulukuussa 2002 Black Cats voitti Liverpoolin...

Newcastle-Everton: 10 avaintilastoa

10. Newcastlen ja Evertonin yhdeksässä edellisessä kohtaamisessa on tehty vähintään kolme maalia kussakin. Lauantaina yli 2,5 maalin kerroin on 1,72. 9. Kotijoukkue on tehnyt tasan kolme maalia neljä kertaa joukkueiden seitsemässä edellisessä kohtaamisessa. Kotijoukkue Newcastlen 3-1-voiton kerroin on 27,00. 8. Kymmenestä edellisestä keskinäisestä kohtaamisesta vain yksi...

Southampton-Arsenal: 10 avaintilastoa

10. Viime kaudella Southampton voitti Arsenalin kahdesti, kerran Valioliigassa ja kerran Liigacupissa. Ennen näitä voittoja Southampton oli viimeksi kellistänyt Gunnersin marraskuussa 2002. Lauantaina Saintsin voittokerroin on 3,60. 9. Southampton on aloittanut maalinteon kolmessa edellisessä kotiottelussaan Arsenalia vastaan. Kerroin putken jatkumiselle on 2,20. 8. Southampton on kuitenkin...

Leicester-Chelsea: 10 avaintilastoa

10. Chelsean ja Leicesterin edellinen kohtaaminen päättyi Chelsean 3-1-voittoon. Blues on voittanut joukkueiden kahdeksan edellistä yhteenottoa. Maanantaina länsilontoolaisten voittokerroin on 2,37. 9. Huhtikuussa pelatun edellisen kohtaamisen jälkeen Leicester on kuitenkin pelannut 19 Valioliigan ottelua ja hävinnyt niistä vain yhden (12-6-1). Leicesterin voittokerroin on 3,05. 8. Chelsean...

Chelsea-Porto: 10 avaintilastoa

10. Porto on kohdannut Chelsean seitsemän kertaa ja voittanut otteluista kaksi. Portugalilaisvoitto keskiviikkona pudottaisi Chelsean Mestarien liigasta. Porton voittokerroin on 4,00. 9. Chelsea on onnistunut maalinteossa joukkueiden kaikissa aiemmissa kohtaamisissa. Kerroin sille, että Blues tekee keskiviikon ottelun avausmaalin, on 1,52. 8. Jose Mourinho on valmentajaurallaan kohdannut...

Olympiakos-Arsenal: 10 avaintilastoa

10. Olympiakos on kohdannut Arsenalin kahdeksan kertaa ja saalistanut neljä voittoa sekä tasapelin. Aiemmin tällä kaudella kreikkalaiset hakivat Emiratesilta 3-2-voiton. Keskiviikkona Olympiakosin voittokerroin on 3,55. 9. Arsenal tarvitsee voiton muilla kuin 1-0- tai 2-1-lukemin jatkaakseen pudotuspeleihin. Gunners on päässyt Mestarien liigan lohkovaiheesta jatkoon 15 peräkkäisellä kaudella...

Everton-Crystal Palace: 10 avaintilastoa

10. Kolme edellistä Evertonin ja Crystal Palacen kohtaamista on päättynyt vierasvoittoon. Viime kaudella Palace voitti Goodison Parkilla 3-2, tänä maanantaina vierasvoiton kerroin on 3,75. 9. Myös Palacen tätä edeltänyt visiitti Goodison Parkille päättyi 3-2-lontoolaisvoittoon. Ennen sitä Kotkat oli voittanut Evertonin vieraskentällä viimeksi elokuussa 1997. Kerroin sille,...

Chelsea-Bournemouth: 10 avaintilastoa

10. Chelsea ja Bournemouth ovat kohdanneet historian saatossa vain neljä kertaa. Voitot ovat Chelsealle 3-1. Lauantaina Bluesin voitto antaa kertoimeksi 1,38. 9. Bournemouthin ainoa voitto Chelseasta on syyskuulta 1998 silloisesta kakkosdivisioonasta (toinen sarjataso). Cherries voitti tuolloin lukemin 1-0. Lauantaina Kirsikoiden voittokerroin on 8,25. 8. Joukkueiden neljästä...