Britannian F1-osakilpailu: brittikuskeja lapulle


Britannian moottoriurheilun suurin tapahtuma koittaa viikonloppuna, kun Silverstonen radalla kilpaillaan F1-osakilpailu.

Ennen kauden kahdeksatta kisaa Sebastian Vettel on ampaissut 36 pistettä lähintä kilpaveljeään Fernando Alonsoa karkuun. Jaossa on kuitenkin vielä 300 pistettä, joten mikään ei ole varmaa.

Kahden viikon takainen Kanadan GP:n voitto oli jo Vettelin kolmas voitto tällä kaudella. Alonso nousi kuutossijalta toiseksi, mutta joutui jälleen harmittelemaan Ferrarin rajallisuutta aika-ajoissa, kun Vettelistä jäi näkyviin vain perävalot.

Ferrarin F138-auto lentää kyllä kisoissa, mutta kolmessa viime kilpailussa Alonso on aloittanut kolmannesta rivistä. Sieltä on vaikea päästä iskuetäisyyksille Vetteliin nähden. Red Bull -kuski Vettel on yleensä kilpaillut paalupaikasta Mercedes-kaksikon kanssa.

Silverstone on yksi formuloiden kuninkuusluokan nopeimmista radoista, joten Pirelli tuo kisaan kaikkein kestävimmän renkaansa. Britannian kesäsäästä ei tunnetusti koskaan tiedä, mutta tällä hetkellä sekä lauantain tärkeään aika-ajoon että itse kisaan luvataan kuivaa säätä.

Aika-ajo

Paalupaikasta kilpaillaan todennäköisesti jälleen Red Bullin ja Mercedesin kuskien välillä. Sekä Vettelin, Lewis Hamiltonin että Nico Rosbergin paalupaikkakerroin on kuitenkin 3,75 tai alhaisempi, joten pelin arvoista aika-ajovetoa pitää etsiä muualta. Mark Webber on yltänyt eturiviin neljä kertaa viidessä viime Silverstonen GP:ssä, joten hän on mahdollinen valinta kertoimella 9,00.

Vielä enemmän kiinnostaa Kimi Räikkösen korkea kerroin 18,00. Lotus-kuski aloitti tänä vuonna Shanghaissa eturivistä. Myös sillä radalla on nopeita mutkia ja pitkiä suoria. Räikkösen E21-auto hyötyy tänä viikonloppuna myös merkittävästä päivityksestä.

Kilpailu

Kriittinen rengaskysymys ratkaisee, ketkä kisaavat sunnuntaina voitosta. Red Bullilla on kilpailijoihinsa verrattuna ylivoimainen pitovoima, mikä tekee tallin autoista todella vauhdikkaan Silverstonen nopeissa mutkissa. Se voi kuitenkin myös kuluttaa renkaita liian nopeasti. Juuri tämä ongelma kostautui Katalonian radalla, jolla on myös paljon pitkiä ja nopeita käännöksiä.

Lotus ja Ferrari ovat toistaiseksi pitäneet parhaiten huolta renkaistaan. Tässä vaiheessa nappaisin peleihin Alonson, mutta hänen kertoimensa 3,60 on Vettelin jälkeen kisan toiseksi alhaisin.

Vuoden 2007 voittaja Räikkönen on ajanut kisan nopeimman kierroksen neljästi kuudessa viime Silverstonen-kisassaan. Hän on tässäkin kohtaa lupaavampi valinta kertoimella 8,00.

McLaren asettaa kotikisassaan toivonsa päivitetyn auton varaan. MP4-28-autossa on joitakin uusia osia, mutta vain optimisti uskoo, että Jenson Button (55,00) kotiuttaa McLarenin kauden avausvoiton. Talli ei ole yltänyt vielä edes palkintopallille.

Mestaruuskertoimet

Vettelin ja Alonson mestaruuskertoimet ovat tällä hetkellä alhaalla, mutta isoja kertoimia etsivät vedonlyöjät vilkuilevat heidän kilpakumppaneidensa suuntaan.

Räikkösen kerroin on komea 12,00, vaikka hän on vain kahdeksan pistettä Alonsoa jäljessä, kun kausi ei ole edes puolivälissä.

Edessä on myös Mercedesille tärkeä viikonloppu. Jos talli on keksinyt tavan, joka saa renkaat kestämään kovavauhtisilla radoilla, se tulee olemaan aiempaa kilpailukykyisempi kauden toisella puoliskolla. Hamilton on tällä hetkellä 55 pistettä Vetteliä jäljessä. Jos silti uskot häneen, voit saada rahasi takaisin 18-kertaisesti.

Keith Collantine on F1-blogi F1 Fanaticin toimittaja.

Lyö vetoa F1:stä täällä!