F1-sarjan välikatsaus: Vettel voittaa neljännen mestaruutensa


Seuraavana ohjelmassa olevan Unkarin GP:n myötä tämän kauden F1-sarja saavuttaa puolivälinsä.

Yksi puheenaihe on hallinnut keskusteluja: renkaat. Ensimmäisissä kisoissa renkaiden väitettiin olevan liian aggressiivisia. Sitten riideltiin Mercedesin Espanjassa tekemästä sääntöjenvastaisesta rengastestistä.

Silverstonen useat rengasrikot pakottivat Pirellin nopeaan toimintaan. Viime viikonloppuna Saksassa autoihin iskettiinkin uudet kumit. Unkarin kisaan renkaat menevät jälleen uusiksi. Loppukauden ajan renkaissa käytetään uusia yhdisteitä.

Vettel matkalla mestaruuteen

Sebastian Vettelillä ja Red Bullilla on hyvät mahdollisuudet venyttää mestaruusputkensa neljän kauden pituisiksi. Vettelin mestaruuden kerroin on 1,22, kerroin Red Bullin tallimestaruudelle on puolestaan 1,12.

Red Bull kilpailee joka kisassa voitosta, mutta haastajan nimi vaihtuu viikko viikolta. Tällä viikolla kilpakumppani on kenties Ferrari, ensi viikolla se voi olla Mercedes tai Lotus.

Asiat voivat kuitenkin muuttua nopeasti. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, miten Unkarissa tehtävät rengasmuutokset vaikuttavat voimasuhteisiin.

Tällä hetkellä Fernando Alonso on vain 34 pistettä Vetteliä jäljessä, kun pisteitä on jaossa 250. Moni pitää edelleen kaksinkertaista maailmanmestaria tämän hetken parhaana F1-kuskina. Espanjalaisen mestaruuden kerroin onkin mukava 7,00.

Myös Kimi Räikkönen näytti Saksassa, miksi häntä ei voi sulkea pois mestaruustaistosta. Hän on vain seitsemän pistettä Alonsoa jäljessä, ja Räikkösen Lotus on ollut erinomainen kuumalla säällä. Jäljellä olevista kisoista ainakin Unkarissa, Singaporessa ja Abu Dhabissa olosuhteet ovat usein kuumat. Se on Räikkösen etu. 12,00 on myös erinomainen mestaruuskerroin vuoden 2007 maailmanmestarille.

Hamiltonilla ja Buttonilla vaikeaa

Entisillä brittimestareilla ei suju yhtä hyvin. Palkintopallisija on kaukainen unelma Jenson Buttonille, joka joutuu puuhastelemaan McLarenin kilpailukyvyttömän MP4-28-auton kanssa.

Mercedesille siirtynyt Lewis Hamilton on puolestaan yltänyt kolmesti paalupaikalle uuden autonsa ratissa, mutta hän ei ole vielä voittanut yhtäkään kisaa nykytallissaan. Silverstonessa rengasrikko vei Hamiltonilta kärkisijan.

Mercedes on kuitenkin kilpailukykyinen ja sen odotetaan olevan hyvin valmistautunut ensi vuonna voimaan astuviin, moottoreita koskeviin sääntömuutoksiin. Siksi kertoimella 1,45 on hyvä lyödä vetoa sen puolesta, että Hamilton voittaa seuraavan maailmanmestaruutensa ennen Buttonia.

Grosjeanin ja Massan voittomahdollisuudet

Yksi viime viikon tähdistä oli eittämättä Romain Grosjean. Lotus-kuski oli matkalla voitton Vettelin nenän edestä, mutta turva-auton tulo radalle vei Grosjeanin etumatkan. Grosjeanin käsketään tarpeen tullen todennäköisesti päästämään mestaruustaistossa oleva Räikkönen ohitseen (kuten kahdessa viime kisassa). Siitäkin huolimatta peli sen puolesta, että Grosjean ottaa tänä vuonna ensimmäisen osakilpailuvoittonsa, ei ole hullumpi ajatus. Kerroin on 3,50.

Kerroin sille, että se tapahtuu Unkarissa - missä on yleensä kuuma ja missä Grosjean ajoi viime vuonna loistavasti - on erittäin houkutteleva 18,00.

Felipe Massa (kuvassa) päätti viime vuoden vahvasti, ja vire kantoi tämän kauden ensimmäisiin kisoihin saakka. Nyt asiat ovat kuitenkin menneet taas huonosti: Massa on kolaroinut tai spinnannut Ferrarillaan vähintään kerran jo neljänä peräkkäisenä kisaviikonloppuna. Sunnuntain keskeytys oli pahin kaikista; Massa vain luikerteli ulos radalta ja auto sammui jo kolmen kierroksen jälkeen.

Siksi ei todennäköisesti kannata lyödä vetoa sen puolesta, että Massa voittaa kisan tänä vuonna, vaikka kerroin onkin 4,50. Kenties parempi valinta on lyödä vetoa sen puolesta, että Massa ei aloita ensi kaudella Ferrarin ohjaimissa. Kerroin on 2,20.

Keith Collantine on F1-blogi F1 Fanaticin toimittaja.

Lyö vetoa F1-sarjasta täällä!