Italian GP: Ferrarin kotivoiton kertoimet alhaalla


Fernando Alonso on edelleen mukana F1-sarjan mestaruustaistossa, mutta Ferrari-kuskin on saatava voittoja ja alettava viedä pisteitä Sebastian Vettelin nenän edestä.

Monzaa parempaa paikkaa siihen ei ole olemassakaan. Monzan rata on kovaa ajamisen mekka, ja Ferrari-fanit täyttävät katsomot toiveenaan nähdä punaisen auton voitto.

Viimeisimpien kertoimien perusteella Alonson voittomahdollisuudet ovat parantuneet. Alonso on Vettelin takana kakkossuosikki kertoimella 4,00. Se on hyvä uutinen Ferrari-faneille, mutta hyviä kertoimia etsiville vedonlyöjille huonompi juttu.

Vettelin kerroin kannattaa tavalliseen tapaan unohtaa suosiolla. Hän otti Belgiassa kauden viidennen osakilpailuvoittonsa. Se olisi ollut kuudes voitto, ellei Vettelin auto olisi pettänyt johtoasemassa Silverstonessa. Tänä viikonloppuna Vettelin voiton kerroin on vain 1,40.

Rosberg ja Räikkönen


Tänä viikonloppuna esiin nousee kaksi osakilpailuvoiton tänä vuonna ottanutta kuskia, joiden onni ei ole viime aikoina ollut myötä: Nico Rosberg ja Kimi Räikkönen.

Rosberg on hyvä ehdokas aika-ajon voittajaksi. Hän ajaa Mercedesin W04-autolla, joka on ampaissut paalulle kahdeksan kertaa tämän kauden 11 kilpailussa. Rosbergin paalupaikan kerroin 6,00 on hyvinkin pelikelpoinen.

F1-sarjan nyrkkisääntöihin kuuluu, että jos veikkaat kuskia paalupaikalle, myös hänen kisavoiton kertoimensa kannattaa tarkistaa. Rosbergilla se on vielä kiinnostavampi 9,00.

Räikkösen osakilpailuvoiton kerroin on samainen 9,00. Lotukselle Monza on sopiva paikka, sillä rata on vauhdikas ja renkaita kuluttava. Renkaiden säästäminen on Lotuksen ehdottomia vahvuuksia. Romain Grosjeanin kilpailu Spassa on erinomainen esimerkki siitä: maaliin saakka ajanut Grosjean teki vain yhden varikkopysähdyksen, suurin osa muista kuskeista kaksi.

Palkintopallille

Sergio Perez sijoittui viime vuonna Sauberillaan toiseksi. Hänen palkintopallisijoituksensa kerroin on hurja 40,00. Se on yllättävän suuri, kun tallikaveri Jenson Buttonin kerroin on 12,00.

On syytä muistaa, että kumpikaan kaksikosta ei ole yltänyt palkintopallille vielä tällä kaudella. Monzassa McLarenin downforcen puute ei kuitenkaan ole niin suuri haitta kuin muualla, mikä parantaa Perezin ja Buttonin osakkeita.

Button olisi kilpaillut kolmossijasta Belgiassa, jos McLaren olisi pysynyt suunnitelmassaan ja tehnyt vain yhden varikkopysähdyksen. Hopeanuoli kohtelee renkaitaan hyvin. Myös Perez väläytti nopeuttaan. Hän oli epäonnekas joutuessaan aloittamaan kymmenen parhaan kuskin takaa. Perez oli nimittäin aika-ajossa erittäin lähellä saada mahdollisuuden ylimääräisen kierroksen ajamiseen.

Grosjean ja Felipe Massa ovat McLaren-kaksikkoa todennäköisempiä palkintopallikuskeja, mutta heidän kertoimensa ovat silti hyvät. Grosjean on ajanut viime aikoina hyvin. Hän on yltänyt Räikkösen tasolle aika-ajoissa, sijoittui palkintopallille Saksassa ja kisasi Vettelin kanssa tiukasti voitosta Unkarissa. Grosjeanin palkintopallikerroin on 7,00.

Massa on yltänyt kolmen parhaan joukkoon vain kerran tällä kaudella. Ferrari antoi kuitenkin Belgiassa lupauksia paremmasta, ja kotikisassaan talli esittää parastaan. Massan palkintopallikerroin on 9,00.

Keith Collantine on F1-blogi F1 Fanaticin toimittaja.

Lyö vetoa Monzan GP:stä täällä!