Räikkösellä kolmanneksi pienin mestaruuskerroin


Formula 1 –kausi on edennyt jo seitsemän osakilpailun verran eteenpäin. Vedonlyöjien näkökulmasta kuljettajien voimasuhteet eivät ole juurikaan muuttuneet kauden ennakkokaavailuista. Myös peliyhtiö Unibetin suurin mestarisuosikki on tuttu mies Red Bullin ratin takaa, Sebastian Vettel. Lotuksen Kimi Räikkösen mestaruuskerroin on puolestaan kolmanneksi pienin.

Sebastian Vettel johtaa kuljettajien MM-sarjaa 107 pisteellään. Red Bullin vauhtiveikon palkintokaapista löytyy kaksi voittoa tältä kaudelta, Malesiasta ja Bahrainista. Viimeksi sunnuntaina Vetteli ohjasi autonsa toiselle palkintokorokkeelle Monacon tapahtumarikkaassa sunnuntai-iltapäivässä.

Vettelin tähänastiset edesottamukset ovat aiheuttaneet sen, että Unibet antaa saksalaiselle pienimmän mestaruuskertoimen, 1,80.

Toiseksi pienin kerroin napsahtaa puolestaan Ferrarin espanjalaiskuskille, Fernando Alonsolle. Alonso on kerännyt toistaiseksi 78 MM-pistettä, joilla keikutaan kuljettajien pistetaulukossa kolmannella sijalla.

Sunnuntaina Monacossa Ferrarikuski päätyi monen sattuman kautta seitsemänneksi. Unibet antaa Alonson mestaruuskertoimeksi 2,75.

Lotuksen Kimi Räikkönen on MM-sarjassa tällä hetkellä toisena. Monacossa suomalainen paukutteli MM-pisteille 23. kerran peräkkäin. Historian siivet havisevat uuteen uskoon, mikäli Räikkönen nähdään pisteillä myös seuraavassa osakilpailussa Kanadassa.

Räikkösen MM-pistesaldo näyttää tällä hetkellä 86 pistettä, joilla hän sijoittuu toiseksi Vettelin taakse. Unibetiltä Räikkönen saa kuitenkin Alonsoa suuremman mestaruuskertoimen, 7.

Lyö vetoa F1-sarjasta täällä!