Mestiksen pudotuspelit käyntiin


HCK-Hokki

Kyseessä on ennakkoon tasaisin puolivälieräpari. Runkosarjan neljästä kohtaamisesta kaikki päättyivät kotivoittoon, eli voitot menivät tasan 2-2. HCK tosin oli pisteissä parempi lukemin 7-5. Matkustamisella on sarjassa oma merkityksensä, mikä kallistaa vaakaa hieman kotiedusta nauttivan HCK:n eduksi. Toisaalta runkosarjanelosen loukkaantumislista on pitkä. Kummankin joukkueen runkosarja päättyi alavireisesti. HCK:n kokoonpanotilannetta kannattaa seurailla ottelusta toiseen, mutta lähtökohtaisesti keravalaisjoukkue on hiuksenhieno ennakkosuosikki. HCK:n jatkoonmenon kerroin on 1,82.

KooKoo-Jokipojat

Runkosarjassa 17 pistettä enemmän kerännyttä KooKoota pidetään selvänä suosikkina kertoimella 1,36. Myös tämän otteluparin kaikki runkosarjakohtaamiset päättyivät kotivoittoihin, joten Jokipojat saattaa tehdä sarjasta kertoimia tasaisemmat. Joensuulaisten rinki on kuitenkin todella kapea, ja neljän ottelun viikkotahdissa matkustamisineen se voi jo vaatia veronsa. KooKoon kerroin on kuitenkin niin matala, että kenties sarjassa kannattaa seurata ottelu tai kaksi ennen mahdollista pelipäätöstä.

Sport-Jukurit

Jukureiden kausi on ollut sekava, ja Mestis-menestykseen tottunut mikkeliläisjoukkue päätti runkosarjan seitsemännellä sijalla. Sport menetti viime metreillä runkosarjan voiton, mutta se on silti sarjan kenties vahvin mestariehdokas. Runkosarjassa Sport vei kaikki keskinäiset kohtaamiset. Vaasalaiset lunastavat todennäköisesti jatkopaikan kertoimella 1,42.

TUTO-Kiekko-Vantaa

TUTO päätti runkosarjan kymmenen ottelun voitto- ja 17 mittelön pisteputkessa. Joukkue on läpi kauden ollut enemmän kuin osiensa summa, ja ryhmä on pudotuspelien alkaessa yhtä miestä vaille terve. Myös Kiekko-Vantaa kuuluu sarjan yllättäjiin ja ajoittain lohipaidat ovat kiusanneet TUTOakin. Paras seitsemästä -ottelusarjassa eväät loppuvat kuitenkin todennäköisesti kesken, vaikka Kiekko-Vantaa voi yksittäisen ottelun viedäkin. TUTOn välieräpaikan kerroin on puolivälierien pienin 1,18.

Lyö vetoa Mestiksen pudotuspeleistä täällä!