NHL: St. Louis jälleen voittoon Chicagosta


Chicago Blackhawks - St Louis Blues

Chicago isännöi jo nyt tasokkaaksi osoittautuneen ottelusarjan kolmatta kamppailua. Kumpikin ottelu on mennyt jatkoajalle, jossa Blues on ollut vahvempi, joten Hawks joutuu kirimään 0-2-tappioasemasta.

Blackhawks johti toista ottelua vielä neljä minuuttia ennen loppua. Sitten Brent Seabrook lensi ulos David Backesin telomisesta ja Blues sai jauhaa ylivoimaa kolmannen erän loppuun. Tasoitusmaali antoi odottaa itseään viimeisille sekunteille, mutta lopulta Vladimir Tarasenko vei ottelun jatkoajalle.

Chicagolla oli onnea, että se oli kahden erän jälkeen edes leikissä mukana. Joukkue oli kiistatta alakynnessä, ja turhautuminen näkyi tyhminä jäähyinä sekä hyökkäyspelin takkuiluna. Chicago on tehnyt tässä sarjassa kuusi maalia, joista viidestä on vastannut puolustaja. Tyypillisimmin kiekot ovat vielä pomppineet sisään Bluesin pelaajista ennemmin kuin hyvin maalinedustalle ajaneiden Blackhawks-pelaajien ohjauksista. Hawksin hyökkääjätähdiltä ei ole siis saatu kovinkaan paljoa. Toisaalta joukkueiden ykkösketjut nollaavat toisensa. Sarjan tehokkain kolmikko on toistaiseksi ollut Bluesin kakkosketju Tarasenko-Vladimir Sobotka-Jaden Schwartz.

Poikkeus sääntöön on Alexander Steen, joka tuntuu ehtivän kaikkialle. Blues-luotsi Ken Hitchcock peluuttaa Steeniä niin paljon kuin mahdollista. Pelkästään suuren jääaikansa takia Steen on ehdottomasti ehdokas maalintekijäveikkaukseen.

Sarja ei todellakaan ole repeämässä kummankaan eduksi. Näin ollen tasapeli on tälläkin kertaa ilmeinen valinta kertoimella 3,70. Jatkoajalla Bluesilla on henkinen etu, joten St. Louisin money line -kerroin 2,25 on tarrtumisen arvoinen.

Dallas Stars - Anaheim Ducks

Teksasissa eletään vaikeita aikoja, sillä Chicagon tavoin Stars on 0-2-tappioasemassa. Vanha viisaus kuitenkin kertoo, että mitään ei ole oikeasti menetetty, ellet ole vielä hävinnyt kotikentällä.

American Airlines Centerissä pelattiin pudotuspeliottelu viimeksi kuusi vuotta sitten, joten tunnelma tulee olemaan kohdallaan. Dallasin fanit varmasti ymmärtävät, että Stars on haastanut Ducksin tiukasti, mutta kiekko ei ole vain pomppinut teksasilaisille.

Toisen ottelun kolmannessa erässä Anaheim laukoi maalia kohti vain kaksi kertaa, mutta niistä kudeista toinen oli Andrew Coglianon alivoimamaali, joka katkaisi kamelin selän. Corey Perry ja Ryan Getzlaf vastasivat muista Anaheimin osumista. Kaksikko hallitsi tapahtumia tasakentällisin, mutta itse maalit syntyivät vastustajan virheistä. Osumiin ei annettu edes syöttöpisteitä.

Kaikki tämä kertoo siitä, että ero ei ole valtava. Kenties kotiyleisön tuki antaa sen ylimääräisen sysäyksen. Mielestäni Dallas on kokeilun arvoinen pelivaihtoehto kertoimella 2,40.

Pelivihje: St. Louis Blues voittaa (jatkoaika mukaanlukien), 2,25