NHL: Stars loistaa Kingsiä vastaan


Sekä Philadelphia että Washington voittivat eilen, mutta ennen tämän illan kohtaamista Phillyllä on etu puolellaan: Flyersin ottelu oli ohi ennen kuin Capitalsin peli edes alkoi. Kummankin joukkueen pudotuspelitavoite on vielä realistinen, jos seuraavista otteluista tulee hyviä tuloksia. Aiemmat kohtaamiset ovat menneet kulloisenkin kotijoukkueen nimiin. Flyers jatkanee trendiä, joukkueen voittokerroin on 2,20.

Tyynenmeren divisioonassa pelaavat Dallas Stars ja Los Angeles Kings kohtaavat vielä kolmesti runkosarjassa. Kamppailuista ensimmäinen pelataan tänään. Dallas on pelannut divisioonan sisäisissä otteluissa hyvin, joten joukkue voi odottaa illan kamppailua luottavaisena. Molemmat joukkueet kohtasivat edellisessä ottelussaan Minnesotan. Niiden otteluiden perusteella Stars on lievä ennakkosuosikki, sillä se onnistui siinä, missä Kings epäonnistui. Dallas on voittanut Kingsin jo kahdesti tällä kaudella ja voittaa tänäänkin. Kerroin on 2,60.

Boston Bruinsilla on meneillään vuoden hankalin vaihe. Joukkue on menettänyt etumatkaansa Montrealiin nähden. Myöskään Buffalo Sabresin viikko ei ole ollut parhaasta päästä, sillä joukkue on päästänyt kalliita loppuhetkien maaleja. Bruinsin tiedetään haluavan vahvistaa hyökkäystään ennen siirtotakarajaa, sillä Jarome Iginla valitsi Bostonin sijaan Pittsburghin. Tulivoima tulisi tarpeeseen, sillä viime aikoina Bruins on tehnyt vain yhdessä ottelussa enemmän kuin kaksi maalia. Nykyvireisen Bostonin voittokerroin 2,10 on mielestäni turhan alhainen, joten haetaan Buffalosta illan yllättäjää kertoimella 3,05.

Paras veto: Dallas Stars voittaa, 2,60.

Lyö vetoa NHL:stä täällä!