Ottawa haastaa Pittsburghin toistamiseen


Pittsburgh voitti ensimmäisen ottelun Ottawaa vastaan melko helpon näköisesti. Suurin tekijä ottelussa oli Penguinsin ylivoimapeli. Ensi yönä joukkueet iskevät uudelleen yhteen Pittsburghissa.

Ottawa oli avauskohtaamisessa kuitenkin parempi kuin numerot antavat ymmärtää. Pittsburgh sai koko ottelussa vain kolme ylivoimaa, mutta teki kahdesti maalin. Ottawa ei hyödyntänyt yhtäkään kuudesta ylivoimastaan ja päästi jopa Penguinsin tekemään alivoimamaalin. Erikoistilanteet olivat siis vahvassa osassa.

Tomas Vokoun jatkoi hyviä otteitaan Pittsburghin maalilla. Vokoun on nyt vienyt ykkösvahdin statuksen Marc-Andre Fleuryltä. Hyvää kautta pelaava Senators-maalivahti Craig Anderson ei ollut ensimmäisessä ottelussa huono, mutta 30 kohti tulleesta laukauksesta neljä meni kuitenkin selän taakse. Senatorsin menestysmahdollisuuksien kannalta on ehdottoman tärkeää, että Anderson pääsee samaan vireeseen kuin runkosarjassa ja ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

Penguinsin puolelta Jevgeni Malkin (avausottelussa 1+1) ja niinikään kaksi pistettä tehnyt Chris Kunitz jatkavat loisto-otteitaan. Myös veteraani Jarome Iginla tuntuu vain jatkavan huippuvirettään, joka on pysynyt yllä siitä lähtien, kun Iginla siirtyi Pittsburghiin kesken kauden.

Penguins on sarjan selkeä voittajasuosikki, mutta Senatorsia ei voi vielä sivuuttaa. Kukaan ei avauskierroksellakaan odottanut, että New York Islanders pakottaisi Penguinsin niinkin tiukille. Myös Ottawa pystyy parhaimmillaan haastamaan Pittsburghin toden teolla.

Kertoimet: Pittsburgh Penguins - Ottowa Senators

1. 1,80
X. 4,05
2. 3,80

Lyö vetoa NHL:stä täällä!