Ässä-kapteeni voittoputken keskeltä: ”Vanhat mummotkin ovat innostuneet Ässistä!”


Porin Ässien 12 ottelun voittoputki on yllättänyt varmasti jokaisen jääkiekkoa seuraavan suomalaisen. Alkukauden rämpinyt, ykkössentterinsä menettänyt ja muutenkin syvissä vesissä uinut Ässä-lauma on tehnyt tempun, jota ihmetellään ympäri tasavaltaa. Mitä Ässien pukukopissa tapahtui tammikuun lopun palaverissa, minkä jälkeen kaikki muuttui? Ässä-kapteeni Ville Uusitalo kertoi Ässien nousun taustat Unibetille.

Ässien voittoputki alkoi tammikuun 26. päivä, jolloin porilaiset voittivat vieraskaukalossa KalPan. Tuo voitto oli kuitenkin vain seurausta palaverista, minkä joukkueen jäsenet pitivät ennen Kuopioon matkustamista. Kyseisen palaverin jälkeen kaikki muuttui, mutta mitä pukukopissa sitten ihan oikeasti tapahtui?

– Kysyin kapteenina jokaiselta pelaajalta erikseen, että mikä tässä on nyt homman nimi. Eli halutaanko me pudotuspeleihin vai annetaanko vaan olla ja pelaillaan kausi loppuun? Jokainen pelaaja sai sanoa oman mielipiteensä ja myös sen, mitä kukin jätkä pystyisi tekemään joukkueen menestyksen eteen, Uusitalo selvittää.

– Tajusin kyllä, kun jätkät kertoivat fiiliksiään, että nyt tämä touhu tosiaankin sitten muuttuu. No, jokainen näkee nyt, että mitä on tapahtunut.

Todellakin näkee. Ässät on noussut pohjamudista taisteluun runkosarjan kotiedusta. Jääkiekon SM-liigassa vastaavat nousut ovat tilastoharvinaisuuksia.

– Palaverin jälkeen laitoimme pukukopin seinälle ison lapun, mikä motivoi koko joukkuetta jatkamaan tällä tiellä loppuun asti. Lapun sisältö pysyy kuitenkin salaisena ulkopuoliselle. Sanotaanko nyt näin, että tämä kausi on ollut kaiken kaikkiaan niin ihmeellinen, että nyt me annamme vain mennä!

Ässissä kaudesta 2008–2009 asti pelannut puolustaja on huomannut voittoputken vaikutukset myös Porin katukuvassa. Ässät kiinnostaa taas kaikkia.

– Olen nähnyt omin silmin, että vanhat mummotkin ovat innostuneet Ässistä, vaikka he eivät välttämättä tiedä edes mistä lajista on kyse. Ihmiset haluavat tietää, että miten Ässät on noussut tällaiseen suoritukseen, Uusitalo naurahtaa.

Nauru loppuu kuitenkin kuin seinään, kun puheeksi tulee loppukausi ja SM-liigan pudotuspelit.

Mikäli Ässien tekeminen jatkuu tulevina viikkoina nähdyn kaltaisena, Pata porskuttaa SM-liigan välieriin. Sen jälkeen rajana on vain taivas.

– En lähde nyt miettimään mitään välieriä. Joukkueen tavoite on mennä kuuden sakkiin ja siitä pidetään kiinni. Kun paikka sinne varmistuu, niin laitamme uuden tavoitteen kevään isoihin peleihin.

– Omasta puolestani voin sanoa kuitenkin sen, että en lähde pudotuspeleihin pelaamaan mistään pronssimitalista. Sinne lähdetään pelaamaan vain ja ainoastaan Suomen mestaruudesta, ”Ude” paaluttaa niin vakavalla äänenpainolla kuin vain on inhimillisesti mahdollista.

Porista kuullaan vielä tällä kaudella – ja pitkään.