Jääkiekkoliiga: HIFK vie Helsingin herruuden


HIFK 2,35, tasapeli 4,10, Jokerit 2,50

HIFK:lla olisi nyt erinomainen mahdollisuus lopettaa derbykurimuksensa. IFK ei ole voittanut Jokereita yli vuoteen ja Raimo Summasen alaisuudessa se ei ole tehnyt maaliakaan naapurinsa verkkoon edes harjoitusotteluissa. Nyt HIFK pääsee paikallisotteluun huomattavasti paremmista lähtökohdista, vaikka se hävisikin edellisellä kierroksella. Kuudesta viime ottelustaan IFK on voittanut neljä, ja peli paranee koko ajan. Jokerit puolestaan kyntää kolmen ottelun tappioputkessa. Ennen kaikkea tehtyjen maalien määrä jää usein surkeaksi. Viime ottelussaan Jokerit osui jo neljästi Kärppien verkkoon, mutta se on laiha lohtu, kun omissa soi kahdeksan kertaa. Päävalmentaja Tomi Lämsän potkuilla spekuloidaan jo. Kotivoitto.

HPK 1,87, tasapeli 4,15, Blues 3,40

Blues rämpii toki sarjajumbona ja pelaa tällä viikolla hurjassa tahdissa (kolmas ottelu neljän päivän sisällä), mutta HPK:n kotikertoimen alhaisuutta ei silti voi kuin ihmetellä. Viimeiset puolitoista viikkoa HPK:ssa on ollut täysi sotku päällä. Kai Rautio sai potkut päävalmentajan paikalta, ja hänet korvasi apuvalmentaja Pasi Arvonen, jolle Blues-ottelu on ensimmäinen varsinaisena päävalmentajana. Uusi päävalmentaja voittaa tilastollisestikin katsottuna avausottelunsa erittäin usein ja nyt vastassa on sarjajumbo, mutta HPK ei missään tapauksessa ole kentällä ansainnut näin selkeää suosikin asemaa. Luvassa lienee vähämaalinen ottelu, johon on vaikea löytää pelattavaa. Kokeillaan tasapeliä.

Ilves 2,05, tasapeli 4,10, SaiPa 2,95

Kärkiottelussa kohtaa kaksi lähes hurmostilassa olevaa joukkuetta. Ilvestä eivät pysäyttäneet edes taustasotkut, jotka uhkaavat koko seuran taloutta. Tupsukorvat kaatoivat KalPan 4-2 ja tukevoittivat asemaansa sarjan kärkijoukoissa. SaiPan ykkössentteri Ville Kohon pelaaminen on epävarmaa, mutta lappeenrantalaisjoukkue ei ole nimilistallaan pelannut ennenkään. Kotietu kääntää pelivalinnan Ilveksen kannalle.

JYP 1,70, tasapeli 4,30, TPS 4,00

TPS:n pelin taso ailahtelee edelleen. Varsinkin tien päällä meno on tuskaista, sillä turkulaiset ovat hävinneet neljä edellistä vierasotteluaan. JYPin peli on parantunut viime kierroksilla, ja Blues-voitossa ylivoimakin alkoi tuottaa toden teolla tulosta. Kotivoiton kerroin näyttää ehkä alhaiselta, mutta lähtökohdat huomioiden siinä ei ole juurikaan ylimääräistä. Kotivoitto.

Lyö vetoa jääkiekkoliigasta täällä!