Jääkiekkoliiga: Tappara vie odotetun kärkikamppailun


HPK 2,30, tasapeli 3,70, Blues 2,75

Blues on hävinnyt viidestä viime ottelustaan neljä, mutta viikonloppuna se pakotti HIFK:n kahdesti ylitöihin ja voitti toisella yrittämällä. Pudotuspelisijoja tavoitteleva HPK on sarjassa kuusi pistettä jäljessä ottelun vähemmän pelanneena, joten isoja pisteitä on jälleen jaossa. HPK on paremmassa tuloskunnossa kuin Blues, mutta joukkueiden välillä ei ole juurikaan eroa. Kauden molemmat aiemmat kohtaamiset ovat ratkenneet maalin erolla. Tasapeli on lähellä.

Jokerit 1,57, tasapeli 4,50, KalPa 4,75

KalPan pudotuspelimahdollisuudet sulivat tasauskierrosten kahteen Pelicans-tappioon, joten motivaatioetu on kiistatta kotijoukkueella. Jokerit on myös löytänyt tehonsa valmentajanvaihdoksen jälkeen, eikä KalPa puolestaan tunnu saavan onnistumisia juuri millään osa-alueella. Pelattavaa kannattaa etsiä tasoitusvedoista. Esimerkiksi Jokerit -1,5 on pelikelpoinen kertoimella 2,00.

Pelicans 1,90, tasapeli 4,15, Ilves 3,30

Joukkueet majailevat kahdella viimeisellä pudotuspelipaikalla pisteen päässä toisistaan, joten panokset ovat Lahdessa kohdallaan. Ilves on joulutauon jälkeen erikoistunut putkiin: ensin viisi peräkkäistä voittoa, nyt neljä peräkkäistä tappiota. Varaa tällaiseen ei pudotuspelitaistelussa oikein olisi. Pelicansin suosikkiasema ei kuitenkaan ole aivan näin suuri, joten parhaat pelivalinnat puoltavat vierasjoukkuetta. Ei välttämättä ole hullumpi ratkaisu sisällyttää Ilveksen voittovetoon jatkoaikaa ja rangaistuslaukauksia, sillä ottelusta tullee tasainen ja vähämaalinen. Kerroin on 2,42.

SaiPa 1,78, tasapeli 4,20, Ässät 3,70

SaiPa otti tasauskierroksilla kovan päänahan, kun se voitti Tapparan kahdesti. Joukkue otti vaihteeksi voiton myös kotihallissaan, jossa se on kyllä yleisesti ollut tällä kaudella vahva. Ässät on lähes joka ilta pakkovoiton edessä. Sen pudotuspelimahdollisuudet elävät vielä, mutta pleijaripaikkaan tarvitaan voittoja kovaa tahtia. Ässät on kuitenkin ollut viime aikoina ihan kohtalaisessa vireessä, eikä SaiPa ole ihan näin selvä kotisuosikki. Ässät pelaa tasaisia pelejä, joten vierasmenestykset eivät välttämättä ole lainkaan hullumpia peli-ideoita. Erikoisuutena todettakoon, että Ässien viisi edellistä ottelua ovat ratkenneet maalin erolla ja SaiPankin viidestä viime ottelusta kolme on mennyt jatkoille. Tasapelin ohella korkeaa kerrointa voi hakea siis jommankumman joukkueen yhden maalin voitosta.

TPS 3,60, tasapeli 4,15, JYP 1,82

JYP on voittanut kuusi edellistä otteluaan ja on liigan kovakuntoisin ryhmä. Samalla TPS on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa päässyt kauden parhaaseen vireeseensä. Suurin tekijä turkulaisten lievässä nousukunnossa on se, että joukkue on oppinut puolustamaan. Pudotuspelipaikka TPS:n käsistä on karannut käytännössä kauan sitten, mutta joukkueen peli-ilme on säilynyt pääosin yritteliäänä. Edellisessä JYP-kotiottelussaan TPS pakotti JYPin jatkoajalle, eikä tempun toistaminen ole tällä hetkellä mikään mahdottomuus. Kokeillaan tässäkin tasapelikerrointa peleihin. JYP on ennakkosuosikki, mutta vieraskerroin ei ole pelikelpoinen.

Tappara 2,45, tasapeli 3,75, Kärpät 2,55

Sarjan kärkikaksikon kohtaaminen on kierroksen ehdoton kohokohta. Tappara on viisi pistettä Kärppiä jäljessä. Se on tosin myös pelannut kolme ottelua enemmän. Runkosarjan voittotaisteluun tulee joka tapauksessa paljon lisäväriä, jos Tappara voittaa. Joidenkin arvioiden mukaan runkosarjan voitto jopa ratkaistaan tässä ottelussa, ainakin jos Kärpät voittaa. Tappara on kuitenkin ollut joukkueista viime aikoina tasaisempi, vaikka se hävisikin viikonloppuna kahdesti. Ottelu on ennakkoon niin tasainen kuin suinkin voi olla, joten vedonlyöntikin on lähinnä mielipidekysymys. Tappara saa kuitenkin luoton hieman paremman vireensä ansiosta.

Lyö vetoa jääkiekkoliigasta täällä!