SM-liiga torstaina: Jokereille paluu voittojen tielle


Tiistain vihjeemme osui, kun Kärpät haki Espoosta vierasvoiton. Myös torstaina lähdemme hakemaan vierasvoittoa, kun sarjakärki Jokerit matkustaa Turkuun TPS:n vieraaksi.

Jokerit on hävinnyt kahdesti peräkkäin. Paluu maajoukkuetauolta ei ollut häävi, sillä joukkue hävisi harvinaisesti kotonaan. Ässät nollasi Jokereiden vahvuudet ja haki Ilmalasta 3-1-voiton. 

Tämän illan vastustaja TPS ei esiintynyt yhtään sen paremmin, vaan hävisi HPK:lle vieraissa maalein 1-3. HPK teki voittomaalinsa jo seitsemän minuutin jälkeen ja TPS:n ainokainenkin oli lohdutusmaali reilu minuutti ennen loppua.

TPS:n tilanne on motivoitumisen kannalta hankala, sillä joukkueen matka pudotuspeleihin on auttamatta liian pitkä, mutta myöskään Ilves ei tule enää karsintapaikalta ohi ilman valtavaa ihmettä. Käytännössä TPS onkin liigan ainoa joukkue, joka pelaa ilman panosta. Ilveksen on sentään huolehdittava, että pelin taso riittää tulevissa liigakarsinnoissa. Kaikki muut joukkueet joko jahtaavat pudotuspelipaikkaa tai setvivät muuten sijoituksia kevättä ajatellen. Yrityksen puutteesta TPS:ää ei voi syyttää, mutta varmasti osittain edellämainituista syistä turkulaisten peli on tukkoista puskemista ja väkisinyrittämistä.

Jokerit johtaa runkosarjaa yhdeksällä pisteellä. Sarjakakkonen Kärpät on tosin pelannut yhden ottelun vähemmän, samoin oululaisten kanssa tasapisteissä oleva KalPa. Torstaina Jokerit on vieraissakin kiistaton ennakkosuosikki, vaikka TPS syttyykin yleensä otteluihin Jokereita vastaan ja joukkueiden kohtaamiset Turussa ovatkin olleet tasaisia. Lapulle siis Jokereiden voitto.

Toinen ehdokas peleihin on HIFK:n vierasvoitto KalPasta. Helsingin ruotsinkielisempi ryhmä pääsee otteluun levänneenä, sillä ottelu on sille ensimmäinen tauon jälkeen. Ennen taukoa se voitti neljä viidestä edellisestä ottelustaan. Raimo Summasen tultua seuran peräsimeen IFK on vihdoin herännyt.

Jostakin käsittämättömästä syystä KalPa on hävinnyt kuusi kotiottelua peräkkäin. Vieraissa voittoja kyllä tulee, mutta kotona ei suju, vaikka joukkue on yksi liigan parhaista.

HIFK:n sarjasijoitukseen ei kannata tuijottaa liikaa, sillä nyt joukkueessa on tekemisen meininki ja viime ottelut ovat menneet mallikkaasti. Materiaalikin on pohjimmiltaan tähän liigaan kova. Isojen kertoimien etsijöille IFK on mainio kokeilu.

Päivän pelivalinta: Jokerit voittaa TPS:n, kerroin 1,75

SM-liigan torstain vihjeet:

Ilves-HPK, kerroin 1,90
KalPa-HIFK, kerroin 2,80
Kärpät-Ässät, kerroin 1,72
SaiPa-Lukko, kerroin 2,65

Lyö vetoa SM-liigasta täällä.