Surullinen Tiki: ”Lätkä ei ole enää entisensä”


SM-liigan hallitus päätyi perjantaina antamaan Jokerien puolustajalle Markus Nordlundille kahden ottelun pelikiellon viime lauantain HIFK-Jokerit-ottelun tapahtumista. Nordlund taklasi HIFK-kapteeni Ville Peltosta sillä seurauksella, että Peltonen huojui kaukalosta ulos aivotärähdyksen saaneena. Nordlundin taklaus ei ollut sääntöjenvastainen, mutta kuitenkin pelikiellon arvoinen. Unibetin jääkiekkoasiantuntija Esa Tikkanen ei ymmärrä Jokeri-pakin saamaa rangaistusta.

– Nyt tämä menee aivan uskomattomaksi touhuksi. Haluaisin tietää, että mistä Nordlundille nyt tarkalleen ottaen annettiin tuo pelikielto? Okei, on tietysti tosi valitettavaa, että Ville Peltonen loukkaantui, mutta taklaus oli silti puhdas. Entisenä pelaajana en voi käsittää tätä touhua, huokaa Tikkanen.

Tikin mukaan suomalainen jääkiekkoilu otti Nordlundin saaman rangaistuksen myötä askeleen väärään suuntaan.

- Ollaan valitettavasti väärällä tiellä. Onko siis niin, että jatkossa kaikista taklauksista tulee jäähy, mutta myös pelikieltoa? Kohtahan joukkueilta loppuu pelaajat, jos kaikille annetaan pelikeltoja. Tuleeko SM-liigaan seuraavaksi totaalinen taklauskielto? kysyy turhautunut Tikkanen.

– Mulla on henkilökohtaisesti jotenkin surullinen olo tästä tilanteesta. Lätkä ei ole enää entisensä.

Takaisin iloisiin asioihin

Porin Ässien voittoputkesta on jauhettu kohta kyllästymiseen asti, mutta onhan tuo porilaisten touhu on tällä hetkellä yksinkertaisesti niin vakuuttavaa, että pakkohan siitä on keskustella. Vai mitä, Tiki?

– Näinhän se on. Ässät haki HIFK:n luota taas kolme pistettä kärsivällisellä pelaamisella. Kun päälle lisätään tuo maalivahti Antti Raannan käsittämätön pelivire, niin vierasvoittoa ei tarvinnut edes ihmetellä, Tiki tuumaa.

– Ässille tekisi kuitenkin ihan hyvää hävitä kerran runkosarjassa ennen pudotuspelejä, niin he saisivat pleijareihin raikkaan lähdön. Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, että voittoputki jatkuu ja jatkuu. No, eihän sekään huono tilanne ole, nauraa Tikkanen.

Sarjataulukon häntäpäässä eletään tällä hetkellä myös jännityksen täyteisiä hetkiä. Lahden Pelicans on noussut lyömään painetta HIFK:lle ja kaiken lisäksi lahtelaisilla on kaksi peliä vähemmän pelattuna kuin HIFK:lla.

Pelicans pelaa perjantaina Hämeenlinnassa ja lauantaina Lahteen saapuu JYP. Mikäli Kai Suikkasen ryhmä hoitaa molemmat pelit, paine HIFK:n ympärillä kasvaa entisestään.

– Kun sarjataulukkoa katsoo, niin HIFK on pahimmassa mahdollisessa paikassa. Muut joukkueet ottavat nyt siihen malliin pisteitä, että HIFK:n olisi myös syytä alkaa heräilemään. Pelsu puskee muuten ohi ja HIFK:n kausi päättyy runkosarjaan. Tilanne on aika piinaava, Tikkanen huomauttaa.

– HIFK:lta puuttuu Ville Peltonen ja päävalmentaja Raimo Summanen, mutta niin rajulta kuin se kuulostaakin, niin se ei saisi vaikuttaa muiden pelaajien tekemiseen. Tällä hetkellä noiden kahden poissaolo on kuitenkin sekoittanut joukkueen tilaa entisestään.

HIFK kohtaa lauantaina kotonaan Lukon. Tikkasen mukaan kyseessä on kierroksen mielenkiintoisin ottelu.

– Kummallakin joukkueella on niin paljon pelissä, että Nordiksen lauantai tarjoaa varmasti paljon nähtävää. Lukko ei voi tulla Helsinkiin pelkästään kahvaamaan ja roikkumaan, sillä hekin tarvitsevat ottelusta pisteitä. Vastaavasti HIFK:n ryhmästä pitäisi nousta esiin muitakin osaajia kuin maalivahti Joni Ortio.

– SM-liigan runkosarja ei ole ollut miesmuistiin näin tasainen. Olen varma, että lopulliset ratkaisut saadaan nähdä vasta viimeisellä runkosarjakierroksella. Ja sehän on tietysti kaikkien jääkiekon ystävien kannalta loistava juttu!