Ed Malyonin Varma: Colon pieksee Cerron Copa Sudamericanassa


Eilen piipahdimme Italiassa, mutta nyt käännetään katseet takaisin kohti Etelä-Amerikkaa ja mantereen toiseksi tärkeintä seurajoukkueiden kilpailua Copa Sudamericanaa.

CONMEBOL-liiton vastine Eurooppa-liigalle on neljännesvälierävaiheessa. Vedonlyönnin kannalta tällaisissa kilpailuissa on aina huomioitava korkeus- ja ilmastotekijät sekä liigojen taso. Illan ottelussa argentiinalainen Colón de Santa Fe kohtaa paraguaylaisen Cerro Portenñon. Olosuhteet tai korkeus merenpinnasta eivät ole ratkaisutekijöitä tänään, joten ottelua voi tarkastella joukkueiden kautta. Kumpikin joukkue lähtee otteluun parhaalla miehistöllään.

Cerro Porteño on yksi Paraguayn suurimmista seuroista, joka ei yleensä häviä kotimaassaan. Kansainvälisessä kilpailussa tie kuitenkin nousee usein pystyyn maanmiestensä tavoin, kiitos sen, että stadionit eivät sijaitse henkeäsalpaavan korkealla eikä kuumuus ole tukala.

Colón pelaa Etelä-Amerikan toiseksi kovimmassa liigassa. Kuten muutkin argentiinalaiset, Colón pitää itseään lähtökohtaisesti ennakkosuosikkina kansainvälisten kilpailuiden kotiotteluissa silkan pelaajamateriaalinsa turvin. Lähtökohta on arrogantti, mutta Colón on kauttaaltaan laadukas joukkue ja voi pelata Primeran mestaruudesta, ellei mestaruusjuna tyssää raskaisiin arkivierailuihin Paraguayn ja Ecuadorin kaltaisissa paikoissa.

Cerro on hyvä joukkue, mutta vain Jonny Fabbro tuo joukkueeseen ekstraa. Colón taas on materiaaliltaan leveämpi: joukkueeseen kuuluvat esimerkiksi nouseva tähti Lucas Mugni, tappavan tehokas kärkikaksikko Ruben Ramirez ja Emmanuele Gigliotti sekä muita pelaajia, joiden ansiosta Colón kestää vertailun mantereen parhaisiin joukkueisiin.

Materiaalietunsa perusteella Colónin pitäisi voittaa ottelu. 1,75 on hyvä kotikerroin todennäköisesti avoimen ottelun alla. Isäntien kahdeksassa viime ottelussa kumpikin joukkue on tehnyt maalin. Se kelpaa sivupeliksi santafeläisten voiton oheen. Kotivoittoa puoltaa sekin, että kotijoukkueen stadion on nimetty upeasti Elefantin hautausmaaksi..