Eurooppa-liiga: RoPS palaa eurokentille haastajan asemassa


RoPS palaa torstaina eurokentille 24 vuoden tauon jälkeen, kun se "isännöi" Oulussa Kreikan pääsarjan Asteras Tripolisia.

Asteras sijoittui keväällä päättyneellä kaudella viidenneksi Kreikan liigassa, mutta joukkue on kesän aikana jonkin verran muuttunut. Maisemaa vaihtoi esimerkiksi 10 liigamaalia ampunut Mauricio Carrasco. Seuraan on puolestaan tullut esimerkiksi Argentiinan pääsarjasta Martin Rolle, jolla on kotimaansa liigan lisäksi kokemusta myös Copa Libertadoresista.

Kotimaisten pelaajien lisäksi Asteras on rekrytoinut vahvasti Argentiinasta. Rollen lisäksi avauskokoonpanossa nähtäneen pari-kolme tangomaan kasvattia.

Joukkueen nimekkäin pelaaja lienee kuitenkin järkälemäinen toppari Dorin Goian, joka kuuluu Romanian maajoukkueen vakiopelaajiin. Goianilla on kokemusta Kreikan lisäksi Romanian, Italian ja Skotlannin pääsarjoista.

Ennakkotietojen mukaan Asteras on nopea ja taitava joukkue, joka kuitenkin myös puolustaa tiiviisti Kreikan pääsarjajoukkueille tyypilliseen tapaan. Päättyneellä kaudella Asteras voitti kotimaansa suurseuroista PAOK:n ja Olympiakosin kertaalleen, joten kyseessä on erittäin iskukykyinen ryhmä.

RoPSia puoltaa tuore pelituntuma, sillä Suomessa sarjakausi on luonnollisesti käynnissä. RoPS on myös kauden parhaassa tuloskunnossaan: se on voittanut kaksi edellistä otteluaan ja selvittänyt viisi peräkkäistä peliä ilman tappioita. Rovaniemeläisten kokoonpanosta puuttuvat edelleen loukkaantumisten takia Ndukaku AlisonAntti Peura ja Janne Saksela.

Ottelun alku voi olla varovainen, sillä RoPS tietää kohtaavansa ennakkoon ainakin hieman kovemman vastustajan. Kotijoukkue saattaa siksi lähteä mittelöön puolustus edellä. Asterasilla on puolestaan edessään toinen osaottelu kotona, joten sen ei ole vielä Oulussa pakko ottaa suuria riskejä. Todennäköisesti Asteras pyrkii kuitenkin iskemään vapauttavan vierasmaalin.

Unibetin kertoimissa RoPS on kotiottelussaan lievä altavastaaja tasan kolmen kertoimella. Yllätysmomentti on todennäköisesti suurimmillaan juuri tänään, sillä ottelu on Asterasille kauden ensimmäinen kilpailullinen kamppailu.

Kertoimet
RoPS-Asteras Tripolis

1: 3,00
X: 3,25
2: 2,15

Lyö vetoa ottelusta täällä!