Göteborgin derby: nähdäänkö Gamla Ullevilla murskavoitto?


GAIS putoaa, IFK Göteborg haluaa pestä kasvonsa. Moni asia puhuu isojen numeroiden puolesta illan ottelussa Gamla Ullevilla.

BK Häcken on ylittänyt kaikki odotukset, mutta Allsvenskanin muilla göteborgilaisjoukkueilla ei mene yhtä ruusuisesti.

GAIS sijoittui viime kaudella viidenneksi, mutta tällä kaudella joukkue putoaa lähes varmasti. GAIS on viimeisenä sarjassa ja turvalliselle maaperälle on matkaa 14 pistettä. Otteluja on jäljellä kahdeksan. GAIS päästi supertähti Wandersonin lähtemään, mikä kertoo siitä, mitä seurassa ajatellaan: säästetään ne rahat, jotka voidaan, jotta voidaan panostaa ensi kauden Superettaniin.

IFK Göteborg teki yhden kaikkien aikojen suurimmista satsauksista ennen kautta. Useimpien kirjoissa IFK oli mestarisuosikki. Kausi on ollut täydellinen pannukakku. Karsintapaikalle on vain kolme pistettä.

Vire osoittaa kuitenkin ylöspäin, mistä kertää esimerkiksi 2-1-voitto edellisesti Elfsborg-ottelusta.

Illan derbyssä IFK kohtaa vihollisensa GAIS:n. Kaikki puhuu kotivoiton puolesta. Unibetin kotikerroin on pelikelpoinen 1,40. Tarjolla on myös mielenkiintoisia tasoitusvetoja: jos IFK tekee maalin aikaisessa vaiheessa, joukkue saa itseluottamusta. Silloin GAIS ei pystyisi vastaamaan. Kotivoitto tasoituksella (0-2), jonka mukaan IFK:n pitäisi voittaa ainakin kolmella maalilla, antaa hienon kertoimen 4,85.