Hyvästi John Terry, Englannin vastuuttomuuden aikakauden keulakuva


Uutinen lävähti maailmalle eilen illalla: John Terry on saanut tarpeekseen ja vetäytyy maajoukkueesta.

Lähetystyöntekijät, astronautit ja koomasta heränneet yllättyivät, muiden yllättyneisyys rajoittui pieneen "oho"-tokaisuun. Sellaiseen, joka pääsee, kun ottaa vahingossa ylimääräisen askeleen, vaikka on jo päässyt portaat alas.

Jalkapalloliiton selvitykseen, jossa Terryä syytetään QPR:n Anton Ferdinandin rasistisesta solvaamisesta, on vain hetki aikaa. Terryn päätös näyttää siltä, että hän päätti hypätä itse ennen kuin lankku vedetään alta pois.

Sakot ja muutaman pelin pelikielto sikseen: FA:n pahin rangaistus olisi Terryn sulkeminen pois maajoukkuepeleistä. Nyt he eivät voi tehdä sitä. Ikään kuin lapsi, joka väittää, ettei olisikaan halunnut jäätelöä, jonka vanhemmat uhkaavat jättää antamatta.

Tulevaisuudessa John Terryn pronssipatsas on eteisaulassa nähtävillä museossa, joka esittelee sen ajan koululaisille jalkapallon viihdyttävää, mutta moraaliltaan takapajuista "Miksi aina minä?" -aikakautta. Hänen naamansa on esitteessä ja matkamuistokaupassa myydään John Terry -kyniä ja -pinssejä. Museovieraat voivat poseerata täydessä peliasussa olevan John Terry -patsaan kanssa. Patsas kantaa Mestareiden liiga -pokaalia, jonka muut voittivat Terrylle.

Kaikki tämä siksi, että 2000-luvun jalkapalloilijan prototyyppi on mies, jolla on enemmän rahaa kuin järkeä, joka seuraa ennemmin houkutuksia kuin lahjojaan ja joka elää lentäjän, elokuvatähden tai investointipankkiirin elämää, mutta teini-ikäisen kypsyydellä. Shampanjaa aamupalaksi, valmisnuudeleita teehetken ratoksi. Uuden talon ostaminen on helpompi ratkaisu kuin sängyn petaamisen opettelu.

Lajin huippunimet eläävät kuplassa, joka on niin kaukana totuudesta, että ainoa vaihtoehto uralle olisi vetää narripuku päälle ja pelotella Gotham Cityn asukkaita. John Terrystä olisi voinut tulla synonyymi puolustamiselle, johtajuudelle tai voittamiselle. Sen sijaan hänet tullaan muistamaan sinä kaverina, joka sanoi ja teki tyhmiä asioita kollegoilleen ja heidän paremmille puoliskoilleen.

"Älä osta vain hyviä pelaajia, osta hyviä ihmisiä", sanoi Bobby Robson hankintapolitiikastaan. Jos Englannin jalkapalloliitto ja fanit ottavat maajoukkueen kapteeniuden jatkossakin yhtä vakavasti, heidän on huolehdittava siitä, että nauha ei päädy sellaisen henkilön käsivarteen, jonka moraali on kyseenalainen. Onnea etsintään.