La Liga: Real Madrid ja Barcelona helppoihin voittoihin


Levante 15,00, tasapeli 7,50, Real Madrid 1,18

Levante-vierasottelu on ollut Real Madridille viime vuosina paha rasti.

Kaudella 2010-11 Real jäi Ciutat de Levantella 0-0-tasapeliin, seuraavalla kaudella se hävisi 0-1. Kaudella 2012-13 Cristiano Ronaldo sai osuman Levante-puolustaja David Navarron kyynärpäästä. Ronaldo teki vielä maalin, mutta poistui myöhemmin tokkuraisena kentältä ja katseli vaihtopenkiltä Alvaro Moratan lisäajalla iskemää voittomaalia. Viime kaudella Los Blancos oli 90 minuutin jälkeen 1-2-tappioasemassa, mutta Morata ja Ronaldo käänsivät pelin lisäajalla valkoisten 3-2-voitoksi.

Tämän kauden Levante ei vaikuta yhtä pelottavalta. Las Granotas on voittanut seitsemästä liigaottelustaan vain yhden ja tehnyt vain kaksi maalia. Barcelona pieksi Levanten vieraskentällä 5-0. Uusi Levante-luotsi Jose Luis Mendilibar kokeili ottelussa puolustamista korkealta, mutta ratkaisu oli väärä.

"Koko 90-minuuttinen on pelattava hyvin. Joskus käy niin, että pelaamme hyvän ensimmäisen jakson, ja sitten vastustaja luo kolme maalintekopaikkaa kolmessa minuutissa. Ottelusta tulee vaikea, meidän on oltava täysin keskittyneitä", Mendilibar sanoi torstaina.

Real on puolestaan voittanut neljä viime otteluaan ja tehnyt 20 maalia. Ronaldo on paukuttanut La Ligassa 13 maalia vain seitsemässä ottelussa. Hän teki myös Portugalin paidassa loppuhetkien voitto-osuman Tanskaa vastaan.

Realin kokoonpano ja motivaatio ovat suuria kysymysmerkkejä, sillä keskiviikkona edessä on Mestarien liigan ottelu Liverpoolia vastaan. Heti seuraavana lauantaina Los Blancos kohtaa Barcelonan kotikentällään kauden ensimmäisessä Clasicossa.

Pohjevaivasta kärsinyt Sergio Ramos tuskin pelaa. Karim Benzema palasi maajoukkuereissulta kipeän jalan kanssa, joten häntäkin todennäköisesti lepuutetaan. Sami Khedira on palannut joukkueharjoituksiin, mutta hänen ei odoteta pelaavan vielä.

"Harjoituskaudella valmistautumiseen ei ollut tarpeeksi aikaa. Joukkue on kuitenkin hyvässä vireessä ja motivoitunut. Voimme jatkaa hyvää jaksoamme", päävalmentaja Carlo Ancelotti kommentoi tällä viikolla.

Jopa muihin asioihin keskittyvä Madrid lienee liian paha rasti Levantelle.

Tulosveikkaus: 0-2, 8,00.
Pelivihje: Ancelotti saattaa kierrättää miehistöään ja ottaa avainpelaajiaan vaihtoon, kunhan ottelu on hallinnassa. Alle 3,5 maalia kertoimella 1,90 nousee siksi peli-ideaksi.

Barcelona 1,10, tasapeli 10,00, Eibar 25,00

Tämä ottelu jos mikä on Daavidin ja Goljatin kohtaaminen: Barcelonan 550 miljoonan euron vuosibudjetti kohtaa Eibarin 18 miljoonan euron budjetin. Koko Eibarin kaupungin väestö täyttäisi 98 000 -paikkaisesta Camp Nousta neljäsosan.

Eibar ei kuitenkaan ole vain ihmetellyt kirkkaita valoja ensimmäisellä pääsarjakaudellaan. Nuori valmentaja Gaizka Garitano on organisoinut ja motivoinut ryhmänsä erinomaisesti. Eibar on päästänyt seitsemässä ottelussaan vain seitsemän maalia. Joukkoon kuuluu poikkeustapauksena 3-3-tasapeli Levantea vastaan, johon Levante-luotsi Mendilibarkin viittasi.

Baskijoukkue on itse tehnyt vain kahdeksan maalia, mutta se on riittänyt yhdeksään pisteeseen ja turvalliseen keskikastin sijoitukseen. Eibar on lisäksi nauttinut suurista otteluista: avauskierroksella paikallisvastustaja Real Sociedad kaatui 1-0, ja syyskuun lopussa Eibar venyi 0-0-tasapeliin toisen baskijoukkue Athletic Bilbaon vieraana.

Garitano oli tälläkin viikolla iloisin mielin.

"Meidän on keskityttävä itseemme ja siihen, että olemme kilpailukykyisiä. Barcelona-ottelu on meille paras mahdollinen näyteikkuna. Haaste on pelottava, kovin mitä olemme kohdanneet. Tulemme kuitenkin nauttimaan pelaamisesta Camp Noulla", Garitano luonnehti.

Siitäkin huolimatta menestyminen Barcelonassa on paljon pyydetty. Barca on voittanut kauden kaikki kotiottelunsa päästämättä maaliakaan. Rotaatiota on tosin luvassa: tiistaina neljästi Japanin verkkoon osunut Neymar aloittaa todennäköisesti penkillä. Laidalle asettuu Pedro Rodriguez.

10 vuotta Barcelonan edustusjoukkueessa täyteen saanut Lionel Messi kuitenkaan tuskin huilaa. Argentiinalainen kiikaroi jo Telmo Zarran kaikkien aikojen ennätystä La Liga -maalien määrässä. Messi on kaksi osumaa jäljessä entistä Athletic Bilbaon hyökkääjää, joka ampui Primerassa 251 täysosumaa.

"Emme puhu ennätyksistä, meitä kiinnostavat vain pisteet. Ennätys rikkoutuu kyllä lähiaikoina. Eibar on pelannut hyvin. Se huolestuttaa minua paljon enemmän kuin mahdollinen ennätys", Blaugrana-luotsi Luis Enrique kertoi perjantaina.

Voitto ja ennätyksen rikkoutuminen olisivat täydellinen startti Barcan suurelle viikolle.

Tulosveikkaus: 3-0, 6,10
Pelivihje: Jos Messi aloittaa, mutta Neymar ei, argentiinalaisen avausmaalikerroin 2,95 on pelin arvoinen.

Lyö vetoa La Ligasta täällä!