Iran-Nigeria: 10 tilastoa


10. Maiden ainoa aiempi kohtaaminen tammikuussa 1998 päättyi Nigerian 1-0-voittoon. Curitibassa Nigerian 1-0-voiton kerroin on 7,00.

9. Iran eteni kisoihin voittamalla oman lohkonsa AFC-alueen karsinnoissa. Se teki kuitenkin vain kahdeksan maalia kahdeksassa ottelussaan. Iranin 1-0-voiton kerroin on 8,50.

8. Iran voitti Trinidad & Tobagon viimeisessä harjoitusottelussaan 2-0. Iranin voittokerroin on 3,75.

7. Tammikuussa Standard Liegestä Charltoniin siirtynyt Reza Ghoochannejhad on tehnyt uudessa seurajoukkueessaan vain yhden maalin, mutta maajoukkueessa iranilainen on osunut 10 kertaa 14 ottelussa. Ghoochannejhadin avausmaalikerroin on 7,50.

6. Nigeria on neljän ottelun voitottomassa putkessa (kolme tasapeliä ja tappio). Se on onnistunut maalinteossa vain kolmessa kuudesta viime ottelustaan. Nigerian jääminen maaleitta antaa kertoimen 3,00.

Kooste Nigerian ja Argentiinan kohtaamisesta vuoden 2010 MM-kisoissa:

5. Joukkueiden edellisistä yhteenlasketuista 11 kohtaamisesta kahdeksan on päättynyt tasan varsinaisen peliajan jälkeen. Pistejaon kerroin on 3,15.

4. Victor Moses teki viime viikon USA-tappiossa (1-2) kuudennen maalinsa Nigerian paidassa. Osuma oli Mosesin ensimmäinen missään kilpailussa sitten tammikuun. Scorecast-vedossa Mosesin maali ja Nigerian 1-2-tappio antavat kertoimen 71,00.

3. Emmanuel Emenike oli kolmella maalillaan Nigerian paras maalintekijä MM-karsinnoissa. Fenerbahcea edustava Emenike on ottelun todennäköisin maalintekijä kertoimella 3,25.

2. Nigeria ei hävinnyt yhtäkään kahdeksasta karsintaottelustaan. Tuplamahdollisuuskohteessa Nigerian voiton tai tasapelin kerroin on 1,30.

1. Kuusi maalia tehnyt Javad Nekounam oli karsinnoissa Iranin paras maalintekijä. 33-vuotias keskikenttäpelaaja on pelannut 14 maaottelua. Saksan MM-kisoissa 2006 hän pelasi kahdessa ottelussa. Nekounamin avausmaalikerroin on 10,00.