Viro-Englanti: 10 tilastoa


10. Englanti ja Viro ovat kohdanneet kahdesti aiemmin, karsinnoissa vuoden 2008 EM-kisoihin. Tuolloin Englanti voitti molemmat ottelut 3-0. Tänään 3-0-vierasvoiton kerroin on 7,50.

9. Wayne Rooney teki Englannin toisen maalin, kun joukkueet kohtasivat viimeksi lokakuussa 2007. Rooney on silloisen joukkueen ainoa pelaaja, joka on mukana myös nyt. Rooneyn hattutemppukerroin on 13,00.

8. Englanti on voittanut kolme edellistä otteluaan päästämättä maaliakaan. Joukkue on pitänyt nollan neljästi peräkkäin. Englannin voitto ilman päästettyä maalia antaa kertoimen 1,79.

7. Englanti ei ole voittanut karsintaottelua vieraskentällä sitten lokakuun 2009 0-1-tappiota Ukrainalle. Viron 1-0-voiton kerroin on 22,00.

6. Viro voitti karsinta-avauksessaan Slovenian. 10 viime ottelustaan Viro on voittanut viisi. Kotivoiton kerroin on 12,00.

Kooste Viro-Englanti-ottelusta EM-karsinnoissa 2008:

5. Phil Jagielka teki torstain San Marino -voitossa ensimmäisen A-maaottelumaalinsa kilpailullisessa ottelussa. Yhteensä maali oli Jagielkan maajoukkueuran kolmas. Everton-puolustaja on tehnyt kaksi maalia neljässä viime ottelussaan. Jagielkan maalikerroin on 9,00.

4. Piast Gliwicen keskikenttäpelaaja Konstantin Vassiljev on tehnyt 17 maalia 72 A-maaottelussa. Hän on Viron kaikkien aikojen viidenneksi paras maalintekijä. 30-vuotiaan Vassiljevin maalikerroin on 8,00.

3. Arsenal-hyökkääjä Danny Welbeck on tehnyt kahdeksassa viime ottelussaan seitsemän maalia seura- ja maajoukkueen paidassa. 5-0-voitossa San Marinosta Welbeck teki Englannin kolmannen maalin. Kerroin Welbeckin kahden maalin illalle on 5,00.

2. Viro teki edellisissä MM-karsinnoissa kuusi maalia 10 ottelussa. Kerroin Viron jäämiselle maaleitta on 1,64.

1. Englannin 13 viime ottelusta kumpikin joukkue on tehnyt maalin vain kolmessa. Kerroin sille, että kumpikin joukkue maalaa Tallinnassa, on 2,28.

Lyö vetoa ottelusta täällä!