Ed Malyonin Varma: Malaga voittaa Anderlechtin Mestareiden liigassa


Mestareiden liigan toisella ottelukierroksella on tarjolla monia kiinnostavia otteluita.

Me suuntaamme katseemme Brysseliin, jossa Anderlecht isännöi Malagaa. Kummallakin on takana hyvä alkukausi.

Malagan avausottelusta europeleissä rutinoitunutta Zenitiä vastaan odotettiin vaikeaa, mutta venäläiset kaatuivat loistavalla yhteispelin ja liikkeen näytöksellä.

Iscon ja Portillon kaltaiset pelaajat paistattelevat otsikoissa, mutta samassa unohtuu, että Manuel Pellegrinin ryhmä on vahva omassakin päässä. Omiin on mennyt vain kaksi maalia kauden yhdeksässä ottelussa.

Anderlecht haki kovalla työllä tasapelin San Sirolta, mutta kaikella kunnioituksella, AC Milan on vain varjo itsestään.

AC Milan myi kesällä maailmantähdet Zlatan Ibrahimovicin ja Thiago Silvan sekä luopui Clarence Seedorfista ja Gennaro Gattusosta. Korvaajat eivät olleet lähellekään samaa tasoa.

Anderlecht pelasi kyllä hyvin, mutta tänään joukkueen puolustus joutuu kovempaan testiin. Andalucialaisilla on tiivis puolustus ja huikea hyökkäys: 2,35 on loistava vieraskerroin.