Taktinen ennakko: Ronaldo ja Bale kyykyttävät varovaista Atleticoa


KOKOONPANOT

Atletico Madrid varmisti viime lauantaina liigamestaruutensa Barcelona-tasapelillä. Piste kävi kuitenkin kalliiksi, sillä sekä Diego Costa että Arda Turan joutuivat jättämään pelin kesken loukkaantumisten takia. Diego Costan takareidessä on ensimmäisen asteen murtuma, joten hänellä on vain pieni mahdollisuus pelata. Turanilla on lonkkavamma. Hän on harjoitellut tällä viikolla, mutta myös Turanin pelaaminen on todella epävarmaa.

Real Madridin huolet Cristiano Ronaldon, Gareth Balen ja Karim Benzeman pelikunnon osalta ovat hälvenneet. Suurin huolenaihe on Xabi Alonson pelikielto. Alonso otti turhan varoituksen välierien toisessa osaottelussa Bayern Müncheniä vastaan. Asier Illarramendi ja ristisidevamman jälkeen paluuta tekevä Sami Khedira ovat ehdolla Alonson korvaajaksi, mutta kumpikaan ei tuo samanlaista johtajuutta puolustuslinjan eteen.

KESKIKENTÄN HALLINTA

Kun Atletico haki syyskuussa Santiago Bernabeulta 1-0-vierasvoiton, Real Madrid vastasi Atleticon ryhmitykseen peluuttamalla itsekin neljän miehen keskikenttää. Siinä pelasivat vasemmalta lukien Isco, Illarramendi, Khedira ja Angel Di Maria. Cristiano Ronaldo pelasi keskellä Benzeman alapuolella.

Kapeammalla ryhmityksellä sekä vastustajaansa kurinalaisemmin pelannut Atletico sai tuolloin keskikentän haltuunsa. Real oli niin suurissa vaikeuksissa, että joutui lopulta vaihtamaan 4-2-3-1-ryhmitykseen. Ronaldo palasi vasemmalle laidalle, Isco siirtyi keskelle ja Gareth Bale vaihdettiin Illarramendin tilalle oikealle. Muutoksen myötä Real sai ottelua paremmin hallintaansa, mutta Atletico ei siitä huolimatta taipunut.

Maaliskuun toiseen kohtaamiseen mennessä Realin europeleissä tehokkaaksi osoittautunut 4-3-3 oli jo vakiintunut. Xabi Alonso sai vierelleen Luka Modricin ja Angel Di Marian. 4-3-3 on 4-2-3-1:tä tiiviimpi muodostelma. Keskikenttä koostuu älykkäistä, teknisistä pelaajista. Modric, Alonso ja Di Maria ovat monessakin mielessä täydellinen kolmikko tukemaan Balen, Benzeman ja Ronaldon muodostamaa erittäin liikkuvaa hyökkäyskolmikkoa. Atleticon laitapelaajat leikkasivat kuitenkin keskelle ja Raul Garcia putosi kärjen alapuolelta alemmas, jolloin punavalkoiset saivat jälleen miesylivoiman ja fyysisen yliotteen. Real keksi lopulta keinot tilanteen avaamiseen. Lisäksi Atletico saattoi maksaa hintaa ottelun alun liian kovasta prässistä. Ottelu kuitenkin todisti sen, että Atletico voi ottaa keskikentän haltuunsa, vaikka Real pelaisi kolmella keskikenttäpelaajalla.

Real voi kenties ammentaa uskoa Espanjan Cupista, jossa se voitti Atleticon yhteismaalein 5-0. Mario Suarez kuitenkin puuttui Atleticon keskikentän pohjalta ensimmäisessä osaottelussa, mikä vaikutti otteluun ratkaisevasti. Kun Suarez ei ollut suojaamassa puolustuslinjaa, Atletin topparit jäivät tykinruuaksi.

ATLETICON LAITAPELAAJAT

Koke ja Turan eivät itse asiassa ole laitapelaajia, vaikka he pelaavatkin keskikentän nelikon laidoilla. Ennemminkin he ovat avustavia keskikenttäpelaajia, jotka ovat aina valmiita hakeutumaan keskelle ja auttamaan puolustuspelissä. Samaan aikaan Koken ja Turan energia riittää vastustajan laitapakkien seuraamiseen. Etenin Kokella on tässä merkittävä rooli, sillä sekä Fabio Coentrao että Marcelo - jotka ovat vaihtoehtoja Realin vasemmaksi pakiksi - nousevat mielellään. Tästä syystä Turanin poissaolo olisi iso menetys. Barcelonaa vastaan Raul Garcia korvasi Turanin loukkaantumisen jälkeen. Garciaa saatetaan kuitenkin tarvita keskellä, jolloin laidalle asettuisi Jose Sosa.

RAUL GARCIA

Maaliskuun liigakohtaamisessa Vicente Calderonilla ratkaisevassa asemassa oli se rooli, missä päävalmentaja Diego Simeone käytti Garciaa. Garcia pelasi periaatteessa Diego Costan takana toisena hyökkääjänä. Hän onnistui erinomaisesti sekä merkkaamaan Xabi Alonsoa että tukemaan Costaa pystyjuoksuillaan. Garcia on myös merkittävä pääpeliuhka. Välierien ensimmäisessä osaottelussa Atletico pommitti keskityksiä Chelseaa vastaan tehottomasti, mutta Sergio Ramos ja Pepe eivät ole ilmassa yhtä vakuuttavia kuin John Terry ja Gary Cahill. Näin ollen Garcian myöhäiset juoksut boksiin voivat olla iso uhka. Toisaalta Xabi Alonson poissaollessa Simeone voi päättää, ettei keskikentän yläosastolla ole tarvetta rikkovalle pelaajalle. Tämän viikon harjoituksissa Atletico on pelannut 4-1-4-1-ryhmityksessä, jossa Garcia ja Turan (pelikunnostaan riippuen) ovat pelanneet laidoilla.

BALE JA RONALDO

Balen ja Ronaldon nopeuden ja fyysisyyden ansiosta Real on vahvimmillaan iskiessään vastaan. Atletico ei kuitenkaan todennäköisesti anna Realille mahdollisuuksia tähän. Atletico pyrkinee ennemmin rikkomaan Realin peliä ja estämään Realia pääsemästä rytmiin. Punavalkoisten laitapakit Juanfran ja Filipe Luis (hieman pienemmissä määrin) nousevat kuitenkin mukaan hyökkäyksiin, joten Realille voi aueta mahdollisuuksia iskeä juoksujen jättämään tilaan. Ronaldon ja Balen vaarallisuuden takia Simeone tosin kehottanee laitapakkejaan varovaisuuteen ainakin tasatilanteessa. Luvassa voi olla varovainen ensimmäinen puoliaika.

YHTEENVETO

Real Madrid on jäänyt Atleticoa vastaan tällä kaudella kahdesti ilman voittoa ja joutuu finaaliin ilman Xabi Alonsoa. Atleticon loukkaantumistilanne on kuitenkin niin vaikea, että tämä ihme taitaa olla Atletilta liikaa pyydetty.

Real Madridin kerroin 1,45 on varsin alhainen, mutta kylmä totuus on, että kaikki merkit puhuvat seuran 10. Euroopan Cupin puolesta.