Adrian Clarken viisi toivetta uudelle vuodelle


Nautin suuresti jalkapallovuodesta 2013. Se tarjosi upeita, inspiroivia tarinoita ja paljon skandaaleita - juuri sitä, mitä haluamme. Tätä lisää myös seuraavien 12 kuukauden aikana, kiitos.

Jalkapallo ei kuitenkaan vielä ole täydellistä. Miten teemme siitä vielä parempaa? Tässä viisi toivettani vuodelle 2014.

5. Videotarkistukset

Maaliviivateknologia toimii kuin unelma. Monet pelkäsivät, ettei jalkapallo ole enää koskaan entisensä, mutta miten kukaan voi valittaa siitä, että erotuomari saa ranteeseensa viiveettömiä ja jatkuvasti oikeita, peliin vaikuttavia päätöksiä? Kyseessä on upea keksintö.

Vuonna 2014 on siis aika ottaa askel eteenpäin ja tuoda videoteknologia vielä vahvemmin käyttöön.

Valioliigassa panokset nousevat vuosi vuodelta samalla, kun tuomaroinnin taso heikkenee hurjan paineen alla. Tuomarit tarvitsevat apua.

Ehdotan, että jokaisen joukkueen kapteenille annetaan yksi "vetoomus" kummallakin puoliajalla. Sen avulla voidaan kyseenalaistaa mikä tahansa merkittävä erotuomaripäätös: punainen kortti, rangaistuspotku, sukellus, merkittävä rike, paitsiovihellys, mikä tahansa.

Kuten tenniksessä, rugbyssa ja kriketissä, jos vetoomus on aiheeton, se hylätään. Jos vetoomus hyväksytään ja päätös perutaan, vetoomuksia voi tehdä edelleen. Se on vain reilua.

Lajissa tehdään liikaa kokonaisia uria ja elämiä muuttavia, todella huonoja päätöksiä. Entä sitten, jos otteluun tulee minuutti tai kaksi enemmän lisäaikaa, kunhan videotuomarin avulla saadaan oikea päätös?

En edes ymmärrä, miksi tämän asian kanssa jahkaillaan.

4. Eroon tyhmistä säännöistä

Jalkapallossa on kaksi hämmentävän tyhmää sääntöä, joista pitää päästä eroon välittömästi.

Jos pelaaja haluaa tuulettaa riisumalla paitansa ja heiluttamalla sitä päänsä ympärillä tai heittämällä sen voimalla kenttään, miksi hän ei saisi tehdä niin? Ketä se vahingoittaa? Kunhan maalintekijä pukee paitansa kiltisti takaisin päälleen, en voi mitenkään ymmärtää, miksi teosta pitää saada keltainen. Sääntö tekee minut hulluksi.

Toisekseen en ymmärrä, miksi loukkaantunutta pelaajaa pitää rangaista siirtämällä hänet kentän ulkopuolelle odottamaan, että tuomari antaa luvan palata peliin. Naurettavaa. On nähdäkseni täysin epäreilua heikentää joukkuetta, jonka pelaaja on loukkaantunut useimmissa tapauksissa siksi, että häntä on taklattu myöhässä. Koko tapahtuma myös näyttää ja tuntuu koomiselta.

Jos pelaaja "loukkaantuu" aikeenaan kuluttaa aikaa, hyvä tuomari huomaa sen. Jokaisen tuomarin, oli taso mikä tahansa, pitäisi huolehtia siitä, että menetetty peliaika lisätään loppuun.

Näiden sääntöjen poistamisen pitäisi olla mitä helpoin päätös.

3. Kevätraportti

Greg Dyke asiantuntijatiimeineen pelastaa brittijalkapallon keväällä, kun se raportoi havainnoistaan Englannin jalkapalloliiton komissiolle. Onnea matkaan.

Kukaan ei oikein tiedä mitä odottaa, mutta toivon, että tiimi toteaa, että pelaajakasvatuksessa on tehtävä muutoksia.

Tapaamani valmentajat ja managerit valittavat lähes poikkeuksetta "läpimurtoa tekevien nuorten" asenteesta. Heitä on ylisuojeltu, heidät on hemmoteltu pilalle ja heille on annettu aivan liian paljon liian nopeasti. Se nälkä ja draivi, jolla menneet sukupolvet tekivät töitä lyödäkseen läpi, on kadonnut.

Lopetetaan parhaiden koulupoikien päiden silittely ennen kuin nämä ovat saavuttaneet mitään. Teini-ikäisille pelaajille on asetettava palkkakatto, kunnes pelaaja on pelannut tietyn määrän otteluita edustusjoukkueessa. Oppipojat töihin, kuten vanhoina aikoina.

Yksinkertaisesti: lopetetaan parhaiden lahjakkuuksiemme pilalle hemmotteleminen. Haasteet kasvattavat luonnetta, eikä lisämotivaatiosta ole haittaa kenellekään.

2. Gunnersin kuiva kausi päätökseen

Olin sitten kuinka omahyväinen ja puolueellinen tahansa, haluan nähdä Arsenalin voittavan jotakin vuonna 2014.

Mielestäni he ansaitsevat sen. Viimeisen 12 kuukauden aikana Gunners on ollut Englannin tasaisin joukkue. Se pelaa upeaa jalkapalloa, ja Arsene Wengerin uudelleenherääminen managerina on ollut seuraamisen arvoinen matka.

Vuonna 2013 näkemäni perusteella (ja olen nähnyt paljon) en keksi yhtään syytä, miksi Arsenal ei voisi voittaa pokaalia tällä kaudella. Joukkueella on halua ja kykyjä. Jos pelaajat uskovat itseensä, heillä on eväät katkaista pitkä kuiva kausi.

Manchesteriläisjoukkueiden hallinta on toki upeaa asianosaisten kannalta, mutta Arsenalin paluu pokaalikantaan tekisi Valioliigasta kiinnostavamman. Aika on kypsä.

1. Messin MM-kisat

Kun muistelemme kaikkien aikojen upeimpia MM-kisoja, mieleen tulevat vuosien 1970 ja 1986 MM-finaalit. Turnaukset, joita Pelé ja Diego Maradona dominoivat. Eikö olisikin hienoa, jos Lionel Messi veisi lajin aivan uudelle tasolle MM-kisoissa 2014?

Tällä kaudella Cristiano Ronaldo on kenties vienyt otsikot seuratasolla. Minun papereissani Messi on silti numero yksi, maailman erityisin lahjakkuus. Jos pikku nero löytää taas huippuiskunsa ja pyörittelee muuta maailmaa Barsiliassa miten tahtoo, kukaan jalkapallon ystävä ei tule pettymään. Kaikki odottavat erityisiä MM-kisoja, jotka tullaan muistamaan erityisestä pelaajasta.

Olen kyllästynyt ihmisiin, jotka väittävät, ettei Messiä voi kutsua parhaaksi ennen kuin hän johtaa maansa MM-menestykseen. Mielestäni se ei ole pakollista. Haluaisin silti nähdä sen tapahtuvan. Se tekisi kesästä ikimuistoisen.

Messin MM-kisat olisivat huikeat MM-kisat.