Allsvenskan: IFK Norrköping vahvoilla Djurgårdenia vastaan


Djurgården on valunut vaarallisen lähelle putoamisviivaa, joten ottelu IFK Norrköpingiä vastaan on tärkeä. Kovavireinen kotijoukkue on kuuden ottelun tappiottomassa putkessa.

Joukkueet ovatkin sarjataulukossa matkalla päinvastaisiin suuntiin. Djurgården pelasi hyvin toukokuun puolivälistä kesäkuun loppuun, mutta sen jälkeen meno on ollut vaisua. Österistä otetun 2-0-voiton jälkeiset viisi kierrosta ovat tuoneet tilille vain neljä pistettä.

Norrköpingillä pyyhkii paljon paremmin. Edellisen tappionsa joukkue kärsi 20. kesäkuuta IFK Göteborgille. Sen jälkeisen ajan saldo on neljä voittoa ja kaksi tasapeliä. Peking on 29 pisteellään seitsemäntenä. Edellä olevat Elfsborg ja Kalmar FF ovat poimineet kaksi pistettä enemmän. Edellisellä kierroksella Norrköping voitti Brommapojkarnan 2-1, kiitos Bobbie Friberg da Cruzin 92. minuutilla tekemän voittomaalin. Myös maaliton tasapeli Helsingborgin vieraana oli kelpo suoritus.

Djurgårdenin ote on kirvonnut viime aikoina. Joukkue on esiintynyt kehnosti myös heikompia joukkueita vastaan. Esimerkiksi Brommapojkarna latoi taululle 3-0-lukemat, vaikka "vierasottelu" pelattiin Djurgårdenin kotikentällä. Viimeksi Djurgården ja Häcken pelasivat tasapelin tärkeässä kuuden pisteen ottelussa. Djurgården nousi kuitenkin ottelussa takaa-ajoasemasta rinnalle, mikä saattoi nostaa fiiliksiä Peking-ottelua silmälläpitäen.

Peking on kuitenkin voittanut kaksi edellistä kotiotteluaan ja Djurgården hävinnyt kaksi viimeistä vierasotteluaan. Kuntopuntarin perusteella Norrköping on ennakkosuosikki.

Kertoimet: IFK Norrköping - Djurgården

1. 2,05
X. 3,25
2. 3,70

Lyö vetoa Allsvenskanista täällä!