Arsenal-Tottenham: 10 tilastoa


10. FA Cupissa joukkueiden keskinäisten kohtaamisten voitot ovat Arsenalille 3-2. Ensimmäisen kerran Gunners ja Tottenham kohtasivat cupissa tammikuussa 1949. Tuolloin Arsenal voitti Spursin 3-0. Kotivoiton kerroin on 1,88.

9. Joukkueet kohtasivat FA Cupissa viimeksi vuonna 2001, jolloin Arsenal voitti Old Traffordilla pelatun semifinaalin 2-1. Robert Pires teki voittomaalin. 2-1-kotivoiton kerroin on 8,50.

8. Spurs voitti FA Cupin viimeksi vuonna 1991. Sittemmin joukkue on pelannut kuudesti välierässä. Viime kaudella Tottenham voitti kolmannella kierroksella Coventry Cityn 3-0. 3-0-voitto Arsenalista antaisi kertoimen 60,00.

7. Joukkueiden viidestä viime kohtaamisesta kolme on päättynyt kotijoukkueen yhden maalin voittoon. Arsenalin voitto yhden maalin takamatkalta antaa kertoimen 3,33.

6. Olivier Giroud teki ottelun ainoan maalin, kun joukkueet kohtasivat Valioliigassa aiemmin tällä kaudella. Ranskalainen on tehnyt yhteensä 11 maalia tällä kaudella. Arsenal-hyökkääjän maalikerroin on 2,25,

5. Emmanuel Adebayor on tehnyt maalin kahdella viime vierailullaan Emirates Stadiumille. Tämän kauden kuudessa ottelussaan hän on osunut neljästi. Tottenham-kärjen maalikerroin on 3,80.

4. Uuden managerinsa Tim Sherwoodin alaisuudessa Tottenhamin saldo on kolme voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio. Spurs on onnistunut maalinteossa jokaisessa ottelussa Sherwoodin komennossa. Vierasvoiton kerroin on 4,20.

3. Christian Eriksen teki Tottenhamille voittomaalin uudenvuodenpäivänä Manchester Unitedin vieraana. Maali oli tanskalaisen toinen kolmessa viime ottelussa. Lauantaina Eriksenin avausmaalikerroin on 16,00.

2. Arsenal on voittanut kolme viime otteluaan. Ennen sitä se oli neljän ottelun voitottomassa putkessa. Kotivoiton kerroin on 1,90.

1. Wojciech Szczesny päästi viime kaudella viisi maalia neljässä FA Cup -ottelussa ennen kuin Arsenal putosi hävittyään viidennellä kierroksella Blackburnille 0-1. Tottenhamin onnistuminen maalinteossa antaa kertoimen 1,37.

Lyö vetoa ottelusta täällä!