Eurofutiksen viikonloppu: Balen hirmulaukaus vei Real Madridin kärkeen


Espanja

Gareth Balen hurja osuma oli ottelun kohokohta, kun Real Madrid voitti Elchen kotonaan 3-0. Lisäksi Realille osuivat Balen tavoin kesällä seuraan tulleet Asier Illarramendi ja Isco. Real Madridin viikonloppu parani entisestään, kun mestaruustaistelun muut osapuolet rämpivät.

Barcelonan Alex Songin oma maali vei Real Sociedadin 1-0-kotijohtoon, mutta Lionel Messi tasoitti. Toisella jaksolla Antoine Griezmann ja David Zurutuza ampuivat kuitenkin Sociedadin huikeaan 3-1-voittoon.

Tämä antoi myöhemmin sunnuntaina pelanneelle Atletico Madridille mahdollisuuden nousta sarjakärjeen keskikastin Osasunan vieraana. Atletico päästi kuitenkin avausjaksolla kolme osumaa ja hävisi nolosti 0-3. Tulosten myötä Real Madrid on sarjan kärjessä kolmen pisteen turvin. 

Ranska

Zlatan Ibrahimovic johti kauden kolmannella hattutempullaan Paris Saint-Germainin 4-2-vierasvoittoon Toulousesta. Pariisilaiset johtavat sarjaa viidellä pisteellä.

Myös Ezequiel Lavezzi osui PSG:lle, jonka voitto sinetöityi, kun Ibrahimovic kävi iskemässä ratkaisumaalin itse missaamansa rankkarin paluupallosta 89. minuutilla.

Perjantaina Monaco oli tullut kahden pisteen päähän PSG:stä, kun ruhtinaskunnan ylpeys kukisti Reimsin 3-2 todellisessa trillerissä. Ottelun ratkaisi Layvin Kurzawan voittomaali 95. minuutilla. Lille ja Lyon palloilivat sunnuntaina maalittoman tasapelin.

Saksa

Bundesliigan kakkonen ja kolmonen hävisivät lauantaina, joten Bayern Münchenille tarjoutui tilaisuus avata jo hurja 19 pisteen sarjajohto sunnuntaina. Joukkue käytti tilaisuutensa maksimaalisesti.

Bayern voitti Hannoverin vieraskentällä 4-0. Thomas Müller osui kahdesti, Thiago Alcantara ja Mario Mandzukic kerran.

Muista kärkijoukkueista Borussia Dortmund teki itselleen eniten vahinkoa häviämällä uuden valmentaja Mirko Slomkan alaisuudessa piristyneelle Hamburger SV:lle. Ottelun kohokohta oli turkkilaiskeskikenttäpelaaja Hakan Calhanoglun upea vapaapotku.

PSG:n Mestarien liigassa nöyryyttämä Bayer Leverkusen  ei pärjännyt yhtään sen paremmin, vaan hävisi Wolfsburgin vieraana 1-3. 

Italia

Carlos Tevezin avauspuoliskon maali riitti Juventukselle Torinon derbyn voittoon. Torinon mielestä siltä jäi rangaistuspotku saamatta, kun Andrea Pirlo näytti loppuhetkillä kamppaavan Omar El Kaddourin.

Juve on edelleen yhdeksän pistettä edellä AS Romaa, joka voitti lauantaina Radja Nainggolanin maalilla Bolognan 1-0. Adel Taarabt onistui maalinteossa, kun AC Milan voitti Sampdorian vieraissa 2-0.

Sarjan häntäpäässä Paolo Cannavaron oma maali maksoi Sassuololle voiton. Lazio voitti 3-2, ja Sassuolo jatkaa liigan kellarissa.