Superettan: Landskrona vahvoilla Varbergissa


Varbergin kesä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä joukkue hävisi kesätauon jälkeisen ottelunsa Landskrona BoIS:lle peräti 0-5. Perjantai-iltana kotikentällä olisi aika ryhdistäytyä.

Sarjaohjelma kääntyi kauden puolivälissä "ympäri", joten Varberg kohtaa Landskronan toistamiseen neljän päivän sisällä. Landskrona sai syyskaudelle unelmastartin, Varbergille kävi tismalleen päinvastoin.

Varberg on Superettanissa 12. sijalla. Värnamo, Jönköping Södra ja Örgryte hengittävät niskaan. Edellisen kierroksen 0-5-selkäsaunan myötä vain Örgrytellä on Varbergia huonompi maaliero, joten silläkin saralla parannusta olisi tultava.

Neljän päivän takaisista murskalukemista huolimatta Varberg on niukka suosikki kertoimella 2,45. Varberg pelasi kotikentällään viimeksi ennen kesätaukoa, eli lähes tasan kuukausi sitten. Silloin joukkue kukisti sarjajumbo Bragen 4-1. Voitto seurasi kuitenkin kahta peräkkäistä kotitappiota. Varbergilla on ollut vaikeuksia sarjassa ylempänä olevia joukkueita vastaan. Viimeksi Varberg on kukistanut paremmin sijoittuneen joukkueen toukokuun puolivälissä, jolloin se kukisti Östersundin.

Landskrona lähti kesätauolle allaan kolme tappiota ja yksi voitto. Neljän päivän takaisen voiton perusteella näyttää siltä, että tauko tuli oikeaan aikaan ja teki tehtävänsä. BoIS on kuitenkin voittanut tällä kaudella vain yhden vierasottelun, ja edessä on kolmen vieraskamppailun putki. Varbergin jälkeen Landskrona kohtaa Degerforsin ja Ängelholmin, jotka ovat alle neljän pisteen päässä Landskronasta. Se nostaa entisestään tämän päivän ottelun merkitystä.

Landskronan huonoista vierasesityksistä huolimatta ottelusta tulee Varbergille vaikea. Ottelu on erittäin tärkeä ja Varbergin epätoivo ratkaisee paljon. Joukkue nimittäin tarvitsee kipeästi pisteitä luodakseen eroa putoamisviivaan. Kerroinasettelusta huolimatta vierasvoiton kannalle kallistuminen on lähellä.

Kertoimet: Varberg - Landskrona

1. 2,45
X. 3,35
2. 2,65

Lyö vetoa Superettanista täällä!