Professionally Speaking: Unohda pokaalit, Gerrardin seurauskollisuus on kultaa


Aikakaudella, jolloin on ihan ok asettaa seurajoukkue maajoukkueen eteen, kaikki odottavat pelaajien priorisoivan itseään. Urat ovat lyhyitä. Kyse on siitä, että kuka on paras. Erittäin harva on eri mieltä.

Kesällä 2005 Steven Gerrard lähes antautui itsekkyyden ansaan. Chelsea tarjosi hänelle rekallisen rahaa - ja takuun pokaaleista Jose Mourinhon alaisuudessa - ja Liverpoolin kapteeni ilmoitti olevansa lähdössä Anfieldilta.

Gerrard ei kuitenkaan ilmeisesti pystynyt nukkumaan päätöksensä kanssa, joten hän muutti dramaattisesti mieltään heti seuraavana päivänä ja sitoutui pitkäksi ajaksi Liverpooliin. Hän ei vain voinut tehdä sitä Liverpoolin faneille. Viime viikolla, kuusi vuotta myöhemmin 32-vuotiaana, liverpoolilainen liittyi Anfieldin harvojen ja valittujen joukkoon ja saavutti 600 ottelun rajapyykin punaisessa paidassa.

Loistava saavutus, mutta Liverpool ei ole ollut näin kaukana jalkapallomaailman suurista pokaaleista sen jälkeen, kun Gerrard debytoi 1998. Oliko Stevie G siis yksinkertaisesti tyhmä kun hän asetti rakastamansa seuran edustamisen pokaalien edelle?

Monet sanovat että oli. Minä en ole yksi heistä.

Teoriassa Gerrard menetti kaksi Valioliiga-mestaruutta, kolme FA Cupin voittoa ja toisen Mestareiden liiga -voittonsa kieltäytyessään siirrosta Stamford Bridgelle.

Mutta jos pokaaleja ei voita SINUN seurasi, tuntuuko se samalta? Gerrard ilmeisesti päätteli, että ei tunnu.

Pokaalien ei tarvitse olla uraa määrittävä tekijä. Parhaiden pelaajien ei tarvitse pelata parhaissa joukkueissa. Mielestäni on ihan yhtä upeaa, että pelaaja tekee OMASTA joukkueestaan niin hyvän kuin mahdollista.

Näin ehdottomasti kävi vuosina 2005 ja 2006, kun Gerrard johti melko keskinkertaisen Liverpoolin voittoihin Mestareiden liigassa ja FA Cupissa ja uudelleen kaudella 2008-09, kun Gerrard oli avainpelaajana nostamassa Liverpoolia Valioliigan kakkoseksi. Pool hävisi koko kaudella vain kahdesti ja sai kasaan 86 pistettä.

Ruotsia vastaan Gerrard pelasi 100. maaottelunsa Englannin paidassa, mutta huomion varasti eräs akrobaattinen ruotsalainen. Ennen uskomatonta neljän maalin iltaansa reppureissaava supertähti Zlatan Ibrahimovic suositteli Liverpoolin kapteenille poistumista Anfieldilta ja siirtymistä "isoon kansainväliseen seuraan". Kommentti tuli mieheltä, joka on voittanut yhdeksän mestaruutta viidessä eri joukkueessa ja kolmessa eri maassa viimeisen vuosikymmenen aikana.

Uskomaton pelaaja ja ilmiömäinen saldo, mutta pidetäänkö Ibrahimovicia yhtenä kaikkien aikojen seuraikoneista Ajaxissa, Juventuksessa, Inter Milanissa, Barcelonassa, AC Milanissa tai tulevaisuudessa Paris Saint-Germainissa?

Tuskin. Hän ei ollut missään seurassa tarpeeksi pitkään.

Tietääkö hän, miltä tuntuu oikeasti kuulua joukkoon?

Ei.

Täällä tänään, ota mitä saat, huomenna toisaalla. Ibrahimovicin mantra on tuottanut paljon mestaruuksia ja kehuja, mutta aidosta rakkaudesta ei ole juuri ollut tarjontaa.

Sol Campbell (Tottenham), Wayne Rooney (Everton), Ashley Cole (Arsenal) ja Michael Owen (Liverpool) väittäisivät, että he eivät kadu siirtoaan kotipesästä uusiin maisemiin leveämpien leipien ja palkintojen hakuun. Kaikissa tapauksissa Owenia lukuunottamatta - vaikka hänelläkin on tilillään Valioliiga-mestaruus - voidaan vastaansanomattomasti todeta, että siirto teki hyvää pelaajan uralle.

Hintana oli kuitenkin taakse jätettyjen, petettyjen uskollisten kannattajien viha ja pilkka. Pelaajat aiheuttivat pettymyksen monille ja joskus syyllisyys löytää heidät.

Steven Gerrardilla ei ole sitä ongelmaa. Hänen nimensä tulee jäämään ikuisiksi ajoiksi Liverpool FC:n folkloreen. Se tuntuu upealta scouserista, jonka syntysijat sijaitsevat muutaman kilometrin päässä Anfield Roadilta.

Redsin kapteeni ei tiedä miltä tuntuu voittaa Valioliiga ja kun katsotaan, missä vaiheessa Brendan Rodgersin rakennustyö on, hän tuskin koskaan tuleekaan voittamaan mestaruutta.

Ymmärrän, miksi ihmiset sanovat, että se on Gerrardin tasoisen pelaajan kykyjen tuhlaamista, mutta hänen uransa ei ole ollut turha. Gerrardia arvostetaan suurimmalla mahdollisella tavalla sekä pelaajana että ihmisenä omien fanien keskuudessa sekä hänen kotikaupungissaan että ympäri maailmaa. Mikä voisi olla suurempi saavutus?

Kun puhutaan jalkapalloilijan urasta, ei ole oikeaa tai väärää. Jokainen polku on erilainen, mutta jos minun pitää valita Ibrahimovicin, Campbellin, Owenin, Rooneyn, Colen tai yhden seuran Gerrardin uran väliltä, tiedän minkä valitsen.

Legenda-statuksen ansaitseminen Liverpoolin kaltaisessa seurassa on painonsa arvoista kullassa - tai pokaaleissa.

Adrian Clarke