Serie A: Fiorentinan tulivoima ei riitä Juventusta vastaan


Juventus sai viime kaudella kasaan hurjat 102 pistettä Serie A:ssa ja ehti silti hävitä kaksi pistettä. Toinen tappioista tuli Fiorentinan vieraana. Viola nousi kahden maalin tappioasemasta 4-2-voittoon Stadio Artemio Franchilla. Avainasemassa oli hattutempun tulittanut Giuseppe Rossi. Tänään Rossi on polvivamman takia sivussa, mutta tulee seuraamaan ottelun lehtereiltä. Rossi on palannut Firenzeen Yhdysvalloissa viettämältään kuntoutusjaksolta.

Toinen Viola-hyökkääjä Mario Gomez teki viime viikonloppuna ensimmäisen maalinsa kahdeksaan ja puoleen kuukauteen. Fiorentinan kannattajat toivovat saksalaisen antavan aihetta juhlaan Rossin poissaollessa. Fiorentina on voittanut kolme peräkkäistä ottelua kaikki kilpailut mukaanlukien ja tehnyt peleissä kahdeksan maalia. Lisäksi itseluottamusta Juve-ottelun alla saattaa nostaa Juventuksen rämpiminen selvästi heikompaa Torinoa vastaan. Italialaislehdistön mukaan Juventus saattaa lisäksi lepuuttaa joitakin avauskokoonpanon pelaajiaan, kuten Carlos Teveziä. Vanha rouva pelaa tiistaina Mestarien liigaa Atletico Madridia vastaan.

Noin 100 Fiorentinan kannattajaa soihtuineen väritti suosikkijoukkueensa torstain harjoituksia, joten tunnelma tulee olemaan sähköinen. Tämä ottelu on Fiorentinalle kenties kaikkein tärkein, mutta ilman Rossia joukkueiden tasoero on selvä.

Vierasvoitto, 2,02.

Lyö vetoa ottelusta ja katso se suorana täällä!