Serie A: Juventus vie Derby dell'Italian


Gazzetta dello Sport omisti perjantain pääotsikkonsa Juventukselle.

"Kenestä on enää teidän pysäyttäjäksenne?", lehti kysyi. Otsikon alla oli kuva Pablo Osvaldosta, Southamptonista tulleesta lainahyökkääjästä. Osvaldo on kova kaappaus Juventukselle. Valioliigaan hän ei ole sopeutunut, mutta se ei muuta sitä tosi asiaa, että viime kauden Serie A:ssa hän teki AS Romalle 16 maalia 29 ottelussa.

Juventus on Serie A:n kärjessä kuuden pisteen kaulalla AS Romaan. Lisäksi joukkue on tehnyt 51 osumaa, eniten liigassa. Ei ihme, että sen kilpailijat vaipuvat epätoivoon. Itse asiassa sunnuntain vastustaja Inter on ollut murtunut jo jonkin aikaa.

Mitä neljässä kuukaudessa voi tapahtua

 

Inter on yksi niistä vain kolmesta joukkueesta, joka on vienyt Juventukselta pisteen tällä kaudella. Syyskuussa Milanossa Juventus jäi 1-1-tasapeliin. Silloin Interin tunnelmat olivat kuitenkin aivan erilaiset kuin nykyään.

Uusi valmentaja oli saanut rohkaisevan alun ja aloittanut sarjan kahdella voitolla. Seuraavien viikkojen aikana Inter nostettiin mestaruustaistelun mustaksi hevoseksi.

Tällä hetkellä Interillä tekee tiukkaa pitää kiinni viidennestä sijasta ja Italian viimeisestä paikasta Eurooppa-liigaan.

Vuodenvaihteen jälkeen Inter ei ole voittanut yhtään ottelua missään kilpailussa. Serie A:ssa sillä on vain yksi voitto marraskuun jälkeiseltä ajalta. Seura on myös vaikuttanut olevan epäjärjestyksessä uuden omistajansa Erick Thohirin komennossa. Näkemystä vain vahvisti se, että Juventus tunaroi neuvottelut muutenkin kiistanalaisesta vaihtokaupasta, jossa Inter olisi vaihtanut Fredy Guarinin Juventuksen Mirko Vuciniciin.

Hernanesin hankinta

 

Lopulta Inter sai tällä viikolla aikaan myös hyvät kaupat, kun se hankki Hernanesin. Nerazzurri pulittaa pelaajasta kolme miljoonaa euroa heti ja 17 miljoonaa lisää kauden päätteeksi, jos lehtitietoja on uskominen. Moni epäilee kuitenkin Interin maksaneen ylihintaa pelaajasta, joka ei ole ollut aikaisempien vuosien tasollaan.

Hyökkääjäosaston akuutteja ongelmia brassin saapuminen ei ratkaise. Inter on tehnyt vain yhden maalin viidessä viime ottelussaan.

Joidenkin huhujen mukaan neuvottelut Guarinin ja Vucinicin vaihtokaupasta yritettiin avata uudelleen. Toteutuessaan kauppa olisi tuonut mielenkiintoista lisäväriä sunnuntain Derby d'Italiaan.

Juventuksen luulisi voittavan kaikesta huolimatta. Interin maalintekovaikeudet huomioiden Juven voitto nollapelillä (2,40) ei yllättäisi. Myös alle 2,5 maalin kerroin 2,25 on houkutteleva.

Pelivihje: Juventus voittaa päästämättä maaliakaan, 2,40

Lyö vetoa ottelusta täällä!