Serie A: AS Roma purkaa turhautumansa Interiin


AC Milan-Udinese

Udinese Calcio v AC Chievo Verona - Serie A : News Photo

Joukkueilla on aivan eri huolenaiheet. Filippo Inzaghi on valmentanut Milania kuusi kuukautta, eikä hän ole vieläkään onnistunut päättämään, kenen pitäisi johtaa Rossonerin hyökkäystä. Udinese-koutsi Andrea Stramaccionille hyökkääjän paikka on puolestaan ainoa, jonka haltija on selviö. Antonio Di Natalen pelaaminen joukkueessa tekee asioista helpompaa.

Di Natale on tehnyt seitsemän maalia 11 ottelussa. Seuraavaksi tähtäimessä on Roberto Baggion ohittaminen Serie A:n kaikkien aikojen viidenneksi parhaana maalintekijänä. Milan-puolustus on päästänyt 17 maalia 12 ottelussa, joten Di Natalella on kaikki mahdollisuudet maalintekoon.

Antonio Di Natale tekee maalin, 3,70.

Cagliari-Fiorentina

Fiorentina jatkoi vakuuttavaa eurotaivaltaan 2-1-vierasvoitolla Guingampista. K-lohkon voitto varmistui jo ennen päätöskierrosta. Cagliarilla on kuitenkin kaikki edellytykset pysäyttää Violan hyvä kulku. Sardinialaiset nousivat viime viikolla kahdesti tappioasemasta ja nappasivat lopulta 3-3-tasapelin Napolia vastaan.

Cagliari oli ottelussa valmentajansa Zdenek Zemanin näköinen joukkue: hyökkäyspeli oli upeaa, puolustaminen heikkoa. Cagliarin pelasti Diego Farias, joka teki kaksi maalia ja hukkasi hienon mahdollisuuden tehdä hattutemppu ottelun loppuhetkillä. Fariasilla on sunnuntainakin kaikki saumat iskeä maali.

Diego Farias tekee maalin, 3,70.

Cesena-Genoa

Jos mikään asia puoltaa Cesenan säilymistä, se on kotivire. Joukkue on hankkinut kahdeksasta pisteestään seitsemän kotipeleistä. Vain Inter on hakenut pisteet Manuzzilta. Viime viikolla Cesenalla oli epäonnea, kun joukkue jäi tasapeliin kotonaan Sampdoriaa vastaan. Constantin Nican oma maali nollasi tunnin kohdalla syntyneen johto-osuman.

Toisaalta Genoa on liigan toiseksi paras vierasjoukkue, eikä se ole hävinnyt seitsemään otteluun. Genoalla on itseluottamusta, ja Cesenalta sitä taas puuttuu.

Vierasvoitto, 2,30.

 Empoli-Atalanta

Empoli FC v SS Lazio - Serie A : News Photo

Voitot Laziosta ja Parmasta heijastavat Empolin itseluottamuksen kasvua. 35-vuotias Massimo Maccarone johtaa hyökkäystä isännän elkein. Epätasainen puolustaminen on edelleen ongelma, mutta vain viisi maalia 12 ottelussa tehnyttä Atalantaa vastaan hätää ei pitäisi tulla.

Kotivoitto, 2,15.

Palermo-Parma

Parma on aloittanut koko historiansa aikana kauden tätä huonommin vain kerran, kaudella 1931-32. Silloin joukkue sai Serie B -kauden 12 ensimmäisestä ottelustaan tililleen vain yhden voiton ja tasapelin. Lopulta Parma sijoittui sarjajumboksi yhdeksällä pisteellä.

Valmentaja Roberto Donadoni korosti tällä viikolla, että hän ei ole luovuttanut joukkueensa suhteen. Valmentajan lausunnot eivät kuitenkaan voi paikata ongelmia pelaajistossa, jolle ei ole maksettu palkkaa kuukausiin. Palermo on tasoltaan vaatimaton joukkue, mutta sekin riittää tämänhetkisen Parman voittamiseen.

Kotivoitto, 1,90.

Juventus-Torino

FBL-ITA-SERIEA-LAZIO-JUVENTUS : News Photo

Torino on voittanut Derby della Molen viimeksi vuonna 1995. Vuoden 2002 jälkeen "Toro" ei ole edes tehnyt maalia Juventuksen verkkoon. Torino ei ole onnistunut maalinteossa myöskään neljässä edellisessä liigapelissään, joten kummankin putken katkaisu tänä viikonloppuna näyttää varsin epätodennäköiseltä.

Motivaatiota Torinon hyökkäykseltä ei tosin puutu. Sekä Fabio Quagliarella että Amauri ovat edustaneet myös Juvea. Torinon presidentti Urbano Cairo spekuloikin tällä viikolla, että juuri tämä kaksikko saattaisi kääntää voiton Torinolle. Todennäköisempi lopputulos on kuitenkin vähämaalinen Juven voitto.

Alle 2,5 maalia, 1,94.

AS Roma-Inter

Roberto Mancini sai torstaina tililleen toisen Inter-kautensa avausvoiton, kun sinimustat voittivat Eurooppa-liigassa Dnipron 2-1. Mancini painotti kilpailun tärkeyttä ennen ottelua ja muistutti mediaa siitä, että nykyään Eurooppa-liiga avaa oven Mestarien liigaan. Serie A:ssa Inter on yhdeksäntenä, joten Eurooppa-liigan voitto saattaakin olla realistisin tie tähtipalloliigaan.

Vierasottelu Romaa vastaan olisi kuitenkin hyvä paikka osoittaa luonnetta. Giallorossin puolustus osoitti heikkouttaan, kun joukkue päästi viikolla voiton käsistään Mestarien liigassa TsSKA Moskovaa vastaan. Toisaalta Moskovan-pettymys voi antaa Romalle ylimääräistä motivaatiota tänään.

Kotivoitto, 1,78.

Lyö vetoa Serie A:sta ja katso ottelut suorana täällä!