Serie A: Tulikuuma Callejón osuu San Sirolla


Fiorentina – Lazio

Lazion pukukoppiin palasi maajoukkuetauolta pelaajia kuuman Serbia-Albania-ottelun kummastakin joukkueesta. Lorik Cana ja Etrit Berisha olivat Albanian avauksessa, Filip Djordjevic Serbian penkillä. Dusan Basta olisi todennäköisesti pelannut Serbian paidassa ilman pohjevammaansa.

Lazion valmentaja Stefano Pioli yritti purkaa mahdollisia jännitteitä torstain harjoituksissa. Pioli kokosi koko joukkueen laulamaan seurahymniä. Tänään selviää, aiheuttaako se oikeanlaisen reaktion Fiorentina-otteluun. Napoli on kaatanut Violan kolmesti neljällä viime visiitillään Artemio Franchille.

Vierasvoitto, 3,70

Atalanta – Parma

Kumpikin joukkue on kipeästi voiton tarpeessa: Atalanta on hävinnyt neljä liigapeliä peräkkäin, Parma puolestaan viisi kauden kuudesta ottelustaan. Parman leirissä toivotaan, että maajoukkuetauolla otettu harjoituspelivoitto Shahtar Donetskista piristää. Gabriel PalettanMattia Cassanin ja etenkin Jonathan Biabianyn poissaolot näkyvät kuitenkin edelleen rajusti.

Kotivoitto, 2,55.

Cagliari – Sampdoria

Genovassa eletään vaikeita aikoja. Viimeisen viikon rajut tulvat ovat tappaneet ainakin yhden ihmisen ja aiheuttaneet miljoonien eurojen vahinkoja asuin- ja liikehuoneistoille. Sekä Sampdorian että Genoan pelaajat ovat olleet mukana avustustöissä. Blucerchiati jättää kuitenkin kaupungin viikonloppuna ja matkustaa Sardiniaan.

Sampdorian tavoitteena on tappiottoman alkukauden pidentäminen. Paljon riippuu siitä, millainen Cagliari tänään nähdään: se, joka murskasi syyskuun lopussa Interin 4-1 vai se, joka ei ole voittanut ketään muuta.

Tasapeli, 3,20

Palermo – Cesena

Viime kauden Serie B:ssä Palermo keräsi 20 pistettä Cesenaa enemmän, mutta nyt se on kolme pistettä vastustajaansa jäljessä. Sisilialaiset näyttivät taistelutahtoaan tasapeleissä Napolia, Interiä ja Sampdoriaa vastaan, mutta kauden ensimmäinen liigavoitto antaa odottaa itseään.

Cesena on kiistatta kauden toistaiseksi heikoin Stadio Renzo Barberalla vieraillut joukkue. Palermon omistaja Maurizio Zamparini ei tunnetusti kauaa odottele, joten valmentaja Beppe Iachini vaatii joukkueeltaan rohkeaa pelaamista. Strategia on riskialtis kuudessa ottelussa 14 maalia päästäneelle joukkueelle.

Yli 2,5 maalia, 2,12

Torino – Udinese

Udinese on hävinnyt vain yhden ottelun tällä kaudella, senkin vieraissa Juventukselle. Viime kierroksen kotitasapeli Cesenaa vastaan muistutti kuitenkin realiteeteista. Luis Muriel on ainoa merkittävä poissaolija, Torinolta taas puuttuvat Omar El Kaddouri ja Kamil Glik.

Torinon hyökkäyspeli on alkanut toimia aiempaa paremmin, mutta joukkue on edelleen tehnyt vain neljä maalia kuudessa ottelussa. Udinesella on ollut vähemmän vaikeuksia maalintekopaikkojen luonnissa ja viimeistelyssä, kiitos ikinuoren 37-vuotiaan Antonio Di Natalen.

Vierasvoitto, 3,35                                                       

Hellas Verona – AC Milan

Gazzetta dello Sport kertoi tällä viikolla, että Rafa Marquezin ja Javier Saviolan siirtyminen Hellaksen paitaan nosti seuran fanituotemyyntiä 20 prosentilla. Samaan syssyyn aviisi havainnollisti Hellaksen ja AC Milanin eroa: Verona on myynyt tällä kaudella 11 000 fanipaitaa, AC Milan myy niitä vuodessa 300 000.

Sarjataulukossa joukkueet ovat kuitenkin tasoissa 11 pisteessä. Milanin peli Filippo Inzaghin alaisuudessa on yhä keskeneräistä. Perustasoltaan punamustien avauskokoonpano on Hellaksen vastaavaa vahvempi. Vierasvoiton kerroin on kuitenkin liian pieni, kun vastassa on vahva kotijoukkue.

Kotivoitto, 3,15

Inter – Napoli

Erick Thohir juhli keskiviikkona ensimmäistä vuosipäiväänsä Interin omistajana. Samalla hän analysoi Interin kehitystä. Indonesialaisliikemies on sanonut, että hän haluaa nostaa Interin maailman 10 merkittävimmän jalkapalloseuran joukkoon. Kaksi peräkkäistä tappiota ja niissä päästetyt seitsemän maalia ovat kuitenkin saaneet monet miettimään, onko Inter menossa oikeaan suuntaan.

Myös Napolin alkukausi on ollut pettymys, mutta kolmen voiton putki on nostanut fiiliksiä Stadio San Paololla. José Callejón on ollut nousuvireen avainhahmo. Callejón on tehnyt kolme maalia neljässä viime ottelussaan. Hän osui myös viime kauden vastaavassa ottelussa.

José Callejón tekee maalin, 4,00.

Lyö vetoa Serie A:sta täällä!