Chelsea-Sunderland: 10 tilastoa


10. Sunderland voitti joulukuisessa Liigacupin ottelussa Chelsean 2-1. Se oli Black Catsin ensimmäinen voitto Bluesista seitsemään kohtaamiseen. Tänään Sunderland-voiton kerroin on 16,00.

9. Ennen tuota Liigacupin ottelua Chelsea oli voittanut kuusi edellistä ja 17 18:sta edellisestä Sunderland-kohtaamisesta. Chelsean voiton kerroin on 1,18.

8. Joulukuun ottelussa Sunderland teki kaksi maalia kahden viimeisen minuutin aikana. Kahdeksasta edellisestä Chelsean päästämästä maalista neljä on tehty viimeisen 10 minuutin aikana. Kerroin sille, että Sunderland tekee maalin toisella puoliajalla, on 3,45.

7. Sunderland on tehnyt avausmaalin kolmella viime vierailullaan Stamford Bridgelle. Tätä putkea edeltäneillä yhdeksällä visiitillä se päästi avausmaalin. Kerroin sille, että Chelsea tekee ottelun ensimmäisen maalin, on 1,17.

6. Chelsea on voittanut kolme edellistä otteluaan päästämättä maaliakaan. Kerroin Chelsean voitolle nollapelillä on 1,70.

5. Demba Ba on tehnyt neljä maalia viidessä viime ottelussaan. Ennen sitä hän osui viimeksi 11. joulukuuta. Chelsea-hyökkääjän avausmaalikerroin on 4,50.

4. Sunderland on ottanut kahdeksasta edellisestä Valioliiga-ottelustaan vain kaksi pistettä (kaksi tasapeliä, kuusi tappiota). Tuplamahdollisuuskohteessa tasapelin tai vierasvoiton kerroin on 4,40.

3. Connor Wickham teki Sunderlandille kaksi maalia keskiviikkona Manchester Cityn vieraana. Edellisen kerran hyökkääjä oli osunut tammikuussa Sheffield Wednesdayn paidassa. 12 maalia tällä kaudella tehneen Wickhamin maalikerroin on 6,50.

2. Sarjajumbo Sunderland on hävinnyt 12:sta edellisestä ottelustaan yhdeksän. Se voitti vieraskentällä viimeksi tammikuussa Newcastlen. Lauantaina tasapelin kerroin on 7,25.

1. Chelsea laukoo ottelua kohden useammin (17,6 kertaa) kuin mikään muu Valioliiga-joukkue. Sunderlandin keskiarvo on vain 12,9 laukausta. Chelsean voitto kolmen maalin takaa-ajoasemasta antaa kertoimen 4,30.