Manchester United-Chelsea: faniennakko


Manchester United-näkökulma: Chudi Onwuazor, The Busby Way

Kokoonpano

Danny Welbeck on sivussa, mutta Nemanja Vidic ja Paul Scholes ovat palanneet harjoituksiin. Mestaruus on varmistunut, mutta manageri Sir Alex Ferguson on sanonut peluuttavansa vahvaa joukkuetta. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että manageri näkee sen velvollisuutenaan muita neljän parhaan joukkoon haluavia joukkueita kohtaan. On kuitenkin varmaa, että Ferguson haluaa myös heittää kapulan Rafael Benitezin rattaisiin.

Vire

Viime viikonlopun uninen esitys Arsenalia vastaan ei ollut yllätys, sillä mestaruus varmistui aiemmin samalla viikolla. Peliesitys kuitenkin parani toiselle jaksolle. Nyt juhlat on juhlittu ja United keskittyy olennaiseen.

Aiemmat kohtaamiset

Joukkueet kohtaavat jo viidennen kerran tällä kaudella. Voitot ovat menneet Chelsealle 2-1. Lontoolaiset voittivat Old Traffordilla viimeksi 2010, mutta tällä kaudella FA Cupissa Chelsea oli jo hyvin lähellä vierasvoittoa. Putken katkaiseminen olisi Bluesin Mestarien liiga -haaveille iso apu.

Parhaat vedot

Yli 3,5 maalia, 2,80. Tämän kauden neljässä kohtaamisessa on tehty 19 maalia, joten pelit ovat runsasmaalisia. Kentällä on niin paljon hyökkäysvoimaa, että odotan putken jatkuvan.

Javier Hernandez tekee maalin, 2,40. Sir Alex kierrättää miehistöään, joten Chicharito nähtäneen kentällä. Meksikolainen on Chelsean kryptoniitti, sillä Hernandez on tehnyt lyhyellä Valioliiga-urallaan seitsemän maalia Bluesin verkkoon.

Ottelussa nähdään punainen kortti, 4,00. Odotettavissa on kuuma ottelu. United on tällä kaudella ottanut varsin vähän kortteja. Tässä ottelussa saatetaan kuitenkin käydä kierroksilla, koska Chelsealla on paljon pelissä ja managerit eivät ole toistensa ylimpiä ystäviä.

Tulosveikkaus: Manchester United 3-2 Chelsea (22.00)

Oletettu avaus


Chelsea-näkökulma: Andy Seaby, Chelsea Daft

Kokoonpano

Manageri Rafael Benitez on pitänyt kiinni rotaatiostaan otteluruuhkan keskellä. Eurooppa-liigan Basel-ottelu oli Chelsean 11. peli viimeisen 22 päivän aikana. Juan Mata, Oscar ja John Terry katselivat sen ottelun penkiltä. Koko kolmikko lienee sunnuntaina avauksessa. Demba Ba ei saa edustaa Chelseaa Eurooppa-liigassa, joten hän on todennäköisesti nyt avauksessa. Samoin torstaina pelikiellossa ollut Ashley Cole.

Vire

Chelsea on herännyt. FA Cupissa Manchester Citylle kärsittyä tappiota ja Anfield Roadin kyseenalaista tasapeliä lukuunottamatta Blues on ollut vakuuttava. Eurooppa-liigan finaalipaikka ruokkii itseluottamusta, joten asiat ovat hyvin ennen vierailua Old Traffordilla.

Aiemmat kohtaamiset

Liigassa Chelsea hävisi Unitedille kotonaan ja esiintyi FA Cupin vierasottelussa avauspuoliajalla huonosti. Sittemmin joukkue on päässyt paremmin Unitedin ihon alle. Cupissa haimme Old Traffordilta lopulta 2-2-tasapelin ja voitimme uusintaottelun Lontoossa, joten sunnuntaina on odotettavissa hieno ottelu.

Parhaat vedot

David Luiz tekee maalin, 9,25. Brassi on nostettu keskikentälle, josta hän on laukonut viime aikoina pari upeaa osumaa.

Yli 2,5 maalia, 1,75. Ottelussa tehdään vähintään kolme maalia ja kerroin on hyvä.

Chelsea voittaa, 3,20. United on varmistanut mestaruuden, joten uskon isäntien kierrättävän miehistöään. Siksi uskon vierasvoittoon.

Tulosveikkaus: Manchester United 1-2 Chelsea (12.50)

Oletettu avaus

Lyö vetoa Valioliigasta täällä!