Manchester United muistuttaa Kevin Keeganin Newcastlea


Tarkimmat ovatkin huomanneet, että olen viime viikkoina puhunut paljon vuoden 2012 Manchester Unitedin nykymenestyksestä, kokoamisesta ja hitsautuneisuudesta.

Ensin korostin joukkueen surkeiden puolustustilastojen avulla sitä, että joukkueelta puuttuu Englannin huippujoukkueista niin tuttu keskikentän rouhija. Fyysisen ja tempon määräävän keskikenttäpelaajan puuttuminen tekee Unitedista haavoittuvamman kuin miesmuistiin. Vähänkin luova vastustaja löytää aseet Unitedin avaamiseen. Ikään kuin olisit varmistanut, että kaikki talon ovet ja ikkunat ovat kiinni, vaikka talossa on kolme seinää. Sitten ihmettelisit, mistä veto tulee.

Mutta vaikka Alex Ferguson korvaisi Michael Carrickin ja Tom Cleverleyn Lothar Mätthausilla ja sillä peikolla Taru sormusten herrasta -leffoista, joukkue todennäköisesti näyttäisi edelleen pelikaanilta öljylätäkössä oman pään erikoistilanteissa.

Jonny Evans näyttää siltä, kuin hän olisi voittanut päivän jalkapalloilijana kirkon arvonnassa. Maalivahtipeli on yhtä turvallisen näköistä kuin Nascar-onnettomuus ja Patrice Evra sekä Rio Ferdinand vaikuttavat taviksilta, jotka pukeutuivat Halloweenina Unitedin pelaajiksi eivätkä viitsi enää korjata väärinkäsitystä. Manchester Cityn puolustus on päästänyt peräti 21 maalia. Se on vasta liigan 12. paras puolustusjoukkue. Päästettyjä maaleja on lähes tuplasti kovimpiin vastustajiin verrattuna. Stoke on päästänyt yhdeksän maalia vähemmän. Jopa putoamista vastaan taisteleva, vuotava Sunderland on päästänyt vähemmän maaleja.

Silti United on sarjakärjessä. Kaiken avain on siinä, että vaikka United päästää paljon maaleja ja päästää välillä vastustajan johtoon, joukkueella on rautainen usko siihen, että se pystyy nousemaan uudelleen. 37 tehtyä maalia - yhdeksän enemmän kuin millään muulla joukkueella ja yhdeksän enemmän kuin Unitedilla viime vuonna tähän aikaan - ovat antaneet Unitedille edun mestaruustaistossa.

"Jos te teette kolme, me teemme neljä" -koulukuntaa on vaikea olla ajattelematta näkemättä sielunsa silmin Kevin Keegania. Yhteys nykyisen Unitedin ja Keeganin kuuluisan viihdyttäjäjoukkueen välillä on hämmästyttävä. Se tuli selväksi lauantai-illan koripallo-ottelussa Reading-Manchester United.

1990-luvun puolivälin Newcastlen pelasi lähes ilman minkäänlaista taktiikkaa. Jokainen yksittäinen hyökkäys perustui yksinkertaisesti vain siihen, kenellä pallo sattui olemaan. Riistä pallo, lähde eteenpäin ja pohdi seurauksia vasta sitten, jos emme tee maalia.

Nyt puhutaan jatkuvasti systeemistä, suunnanmuutoksista, muodosta, suunnanmuutoksista, lähestymistavasta, vaiheista, uudesta suunnanmuutoksesta, Peter Crouchista, takakierrosta, harhautuksista, aluepuolustamisesta, pelikuntoisuudesta, Guardian-lehden liitutaulusta, suunnanmuutoksista, Twitteristä ja maaleista, mutta Keegan vei ilman selkeää pelityyliä pelaavan joukkueen hiuskarvan päähän mestaruudesta. Newcastle päästi aivan hirveitä maaleja, mutta niitä päästäneet puolustajat olivat ensimmäisenä riistämässä palloa ja hyökkäämässä toiseen päähän tavoitteenaan kostaa kokemansa vääryydet. Oli huikeaa katsoa, kun Johnny Evans kadotti Sean Morrisonin - sekä kaiken tilan- ja ajantajunsa - ennen Readingin kolmatta maalia ja nousi sitten ohi vastustajan keskikenttämiesten voittomaalin toivossa.

Hollywood-uusintojen aikakaudella ei tarvita kummoista mielikuvitusta, jotta voidaan kuvitella Wayne Rooney Peter Beardsleyn rooliin ja sijoittaa Michael Carrick 2000-luvun Rob Leen paikalle. Philipe Albert -vertausta ei edes tarvittaisi, jos Rio Ferdinand olisi osallistunut Movemberiin. Joukkueilla on toki eronsa, mutta tämänhetkinen Valioliigan kärki pelaa niin koukuttavaa kamikazefutista, että sitä on pakko katsoa suu auki ja silmät leveänä ihmetellen. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kaikista näkemistäni suurista joukkueista vain Keeganin Newcastle oli samanlainen.

Kauden alussa odotin, että Unitedin kaudesta tulee huono. Joukkue vaikutti ikääntyvältä, vireensä kadottaneelta, ei-niin-laadukkaalta ja itseluottamuksensa kanssa painiskelevalta ryhmältä. Tuolloin Robin van Persien siirto oli vasta huhuasteella. Totesin kuitenkin, että vaikka van Persie saattaisi parantaa asioita lyhyellä aikavälillä, hankinta ei parantaisi todellisia ongelmia.

RVP tuli ja Manchester United on nyt sarjakärki. Joukkue on kuitenkin ollut häviöllä yli 50 prosentissa tämän kauden liigapeleistään. Ilman van Persien maaleja sarjasijoitus olisi neljästoista. En todellakaan tiedä, onko lyhytnäköisyyden ideana pelata aikaa joukkueen uudelleenrakennukseen vai ovatko maalit vain onnekas seuraus epätoivoisesta hankinnasta. Jos meininki kuitenkin pysyy samana kuin 14 ensimmäisen ottelun aikana, Unitedia on hauska katsoa.

Adam Clery

Manchester Unitedin mestaruuden kerroin on 1,85.