Nuoret tarvitsevat kovan koulun ennen isoja pelejä


Ei tehdä asiasta sen suurempaa numeroa, mutta hyvin harva Englannin maajoukkuepelaaja saa koulutuksensa Chelseassa, Manchesterissä, Pohjois-Lontoossa tai Liverpoolissa.

Jack Wilshere ja jatkuvasti parantava Danny Welbeck ovat poikkeuksia, mutta vilkaisu Roy Hodgsonin viimeiseen maajoukkueryhmään kertoo totuuden: harva nousee niin sanottujen huippuseurojen akatemioista maajoukkueeseen. Hodgsonin ryhmästä Welbeckin lisäksi vain Steven Gerrard, Ashley Cole ja John Terry ovat kuuden suuren kasvatteja - hekin 1990-luvulta.

Se on ihmeellistä, kun miettii akatemioihin tehtyjä rahallisia panostuksia.

Hodgsonin nuorista moni tietysti kuuluu suurseuraan, mutta heidän jalkapallouransa alkoivat pienemmissä seuroissa. Joe Hart aloitti Shrewsbury Townissa, Tom Cleverley Bradford Cityssä, Jermaine Defoe ja Scott Parker Charltonissa, Ryan Bertrand on entinen Gillinghamin mies. Myös Clevedon Townilla, Cambridge Unitedilla, West Hamilla, Wolverhamptonilla, Sheffield Unitedilla, Aston Villalla, Leedsillä, Middlesbroughilla ja QPR:llä oli tällä viikolla edustuksensa Wembleyllä.

Theo Walcott ja Alex Oxlade-Chamberlain saivat toki koulutuksensa Southamptonissa ennen siirtymistään Arsenaliin kehityskaarensa viime vaiheissa. Se onkin toiminut hyvin, eikö?

Kuudella suurella on palkkalistoillaan monia maan parhaita nuorisovalmentajia. Seurat kohtelevat nuoria pelaajia loistavasti ja he toimivat olosuhteissa, joista minun sukupolveni ammattilaiset eivät voineet haaveillakaan. Siitä ei ole edes kovin paljoa aikaa.

Voiko kuitenkin olla niin, että kaikki luksus vaikeuttaa lahjakkuuksien urakehitystä? Minun aikanani kiillotimme Arsenalin edustusjoukkueen pelaajien kengät, siivosimme pukuhuoneet ja vessat ja niin edelleen. Jos työ ei ollut tasokasta, meidät laitettiin tekemään homma uudestaan. Ei ollut tavatonta, että siivosimme myöhään perjantai-iltana ennen lauantaiaamun ottelua harjoituskentälä. Jalkojen pitäminen maassa ei ollut ongelma.

Nyt nuorisojoukkueen pelaajat hyppäävät BMW:n rattiin heti treenien päätyttyä. Iltapäivisin tuhlataan rahaa design-kaupoissa, pelataan X-Boxia ja kiusataan joukkuekavereita Twitterissä. Kaikki tuodaan nenän eteen, mikä on helppoa. Heidän tarvitsee huolehtia vain jalkapallosta, mikä on monien mielestä oikein. Tässä vaiheessa monet ovat kuitenkin tottuneita asiaan, sillä heitä on kohdeltu supertähtinä 8-vuotiaasta.

Traagista kyllä, suurin osa näistä hemmotelluista lapsista katoaa kuvasta ennen kuin täyttävät 21. Pinnalle pääsevät ne, joilla on poikkeuksellinen sisäinen palo ja lahjakkuus. He pystyvät välttämään pehmeyden, joka helposti tulee elämäntavan mukana. Tästä syystä pohdin, olisiko lupauksien parempi kasvaa vaatimattomammassa ympäristössä ja pienemmässä seurassa, jossa heitä ei hemmotella pihalle jo pieninä.

Nykyisen Englannin edustusmiehistön rakenne viittaa siihen, että vastaus on kyllä.

Hartin, Bertrandin, Oxlade-Chamberlainin, Barryn, Jagielkan, Walkerin, Jonesin, Smallingin, Lescottin, Ruddyn ja Butlandin tuskin tarvitsi tehdä erityisponnisteluja motivoidakseen itseään. Heidän päänsä eivät olleet nuorena pilvissä ja heitä motivoi mahdollisuus päästä suurempaan seuraan ja leveämmän leivän ääreen seuraavalle tasolle. Askel kerrallaan kiipeäminen teki heille todennäköisesti hyvää. Joskus todellisuudentaju riittää työntämään nuoret seuraavalle tasolle. Tiedän varmaksi, että Walcott oli aikanaan vierasreissuilla Southamptonin teenkeittäjä ja huoltaja.

Nykyään jalkapallossa on voitettava hinnalla millä hyvänsä ja managereiden on oltava lyhytjännitteisiä, jotta he voivat pitää työpaikkansa. Nuoren ja kokemattoman pelaajan on yhä vaikeampaa saada mahdollisuutensa Valioliigassa erityisesti kuudessa suuressa seurassa.

Jos olisin teini-ikäinen, ajattelisin taatusti kahdesti ennen kuin siirtyisin suurseuraan - kuten tein siirtyessäni Arsenaliin 1993. Pienemmissä ympäröissä aloittaminen voisi tehdä minusta kokovaltaisemman sekä ihmisenä että pelaajana. Ja ironista kyllä, paras tie Luvattuun Maahan pääsemiseen voisi olla kasvaminen sen ulkopuolella.

Entinen ammattilaisjalkapalloilija Adrian Clarke nousi Arsenalin nuorisojoukkueiden läpi 1990-luvun alussa. Hän pelasi muutaman ottelun Arsenalin edustusjoukkueessa ja jatkoi uraansa myöhemmin muualla jalkapalloliigassa. Lue hänen viikottaista Professionally Speaking -kolumniaan täällä.