Stoke-Tottenham: faniennakko


Stoke-näkökulma: Matt Meir, Potters-Online.co.uk

Kokoonpano

Vain Glenn Whelan ja Andy Wilkinson ovat näillä näkymin loukkaantumisten takia sivussa. Kumpikaan ei ole juurikaan pelannut viimeisen kuukauden aikana, ja on mahdollista, ettei kummankaan kanssa oteta riskejä enää tällä kaudella. Viime ottelussa vaihtopenkiltä mukaan tulleen Matthew Etheringtonin pelikunto on viime aikoina ollut kysymysmerkki. Vasen pakki Marc Wilson puolestaan vaihdettiin tauolla Geoff Cameroniin, sillä myös Wilson tekee vielä paluuta loukkaantumisen jälkeen.

Vire

Potters on napannut kolmesta viime ottelustaan seitsemän pistettä. Saldo olisi täydet yhdeksän pojoa ilman edellisen Sunderland-ottelun surullisia taktisia valintoja. Ottelun alussa nähtiin siitä huolimatta varsin hyviä hyökkäyssommitelmia. Vire on parantunut tärkeillä hetkillä. Edelliset 13 ottelua pudottivat joukkueen vaarallisen lähelle putoamisviivaa, mutta nyt kuuluisa 40 pisteen raja on saavutettu. Muutama lisäpiste tekisi kuitenkin sarjataulukon lukemisesta paljon mukavampaa.

Aiemmat kohtaamiset

Kaksi edellistä yhteenottoa on käyty White Hart Lanella. Kumpikin päättyi tasapeliin; 0-0 tällä ja 1-1 viime kaudella. Edellisessä Britannia Stadiumilla pelatussa kohtaamisessa Stoke oli vahvempi maalein 2-1. Kymmenen edellistä keskinäistä kohtaamista ovat olleet varsin tasaisia; voitot niistä otteluista ovat tasan 4-4 ja tasapelejä on pelattu kaksi.

Parhaat vedot

Kenwyne Jones tekee maalin, 3,60. Uskon isokokoisen hyökkääjän päättävän kautensa vahvasti.

Kumpikin joukkue tekee maalin, 1,83. Spursin otteluissa tehdään usein paljon maaleja.

Stoke voittaa, 4,25. Kauden viimeinen kotiottelu päättyy voittoon kovan taistelun jälkeen.

Tulosveikkaus: Stoke 2-1 Tottenham (15.00)

Oletettu avaus

Tottenham-näkökulma: Matt Harris, Tottenham Blog

Kokoonpano

Uusia loukkaantumisia ei tiettävästi ole, joten Andre Villas-Boasin odotetaan peluuttavan samaa ryhmää, joka haki viikolla Stamford Bridgeltä tärkeän tasapelipisteen. Gylfi Sigurdsson pelasi kuitenkin hyvin tultuaan vaihdosta sisään, joten hän saattaa nousta tällä kertaa avaukseen.

Vire

Jotkut kannattajat alkavat olla jo epätoivoisia, kun paikka Mestarien liigassa näyttää karkaavan. Todellisuudessa tuloskunto on kuitenkin varsin hyvä. Kotitappio Fulhamille oli huono suoritus, mutta sittemmin Tottenham on saanut päälle kuuden liigaottelun tappiottoman putken. Vain Chelsea ja Arsenal ovat pistäneet samalla ajanjaksolla paremmaksi. Putkeen sisältyy voitto Manchester Citystä ja tasapeli Chelseaa vastaan, joten ei ole mitään syytä, miksi itseluottamus ei olisi korkealla.

Aiemmat kohtaamiset

Kuten monille muillekin joukkueille, Britannia Stadium on ollut Tottenhamille vaikea paikka hakea pisteitä. Viime kauden vastaava ottelu päättyi 2-1-kotivoittoon. Stoken pääsarjapaluun jälkeen Tottenham on kuitenkin voittanut kaksi. On ehkä syytä pitää mielessä, että ottelut ovat aina päättyneet 2-1 - kahdesti Spursin ja kahdesti Stoken hyväksi.

Parhaat vedot

Gareth Bale tekee maalin, 2,20. Ilmeinen valinta, mutta 20 Valioliiga-maalin jälkeen täysin perusteltu.

Kumpikin joukkue tekee maalin, 1,83. Yleensä turvallinen pelivalinta, kun Tottenham pelaa. Tällä on tehty rahaa viisi kertaa Tottenhamin kuudessa viime ottelussa.

Alle 2,5 maalia, 1,75. Ottelusta tullee tällä kertaa vähämaalinen.

Tulosveikkaus: Stoke 1-1 Tottenham (6.50)

Oletettu avaus

Lyö vetoa ottelusta täällä!