Valioliiga: Chelsea Hazardin johdolla voittoon Unitedista


Kaksi Valioliigan jättiläistä Chelsea ja Manchester United iskevät yhteen sunnuntai-illan huippupelissä. Chelsea lähtee kotiedun myötä otteluun vahvana ennakkosuosikkina.

Kauden aiempi kohtaaminen Old Traffordilla oli otteluna koko syksyn pahimpia pettymyksiä. Kausi oli vasta alkanut, eikä Manchester Unitedin tulevista vaikeuksista vielä tiedetty. Jose Mourinho oli palannut Chelseaan ja ottelulta sopi odottaa paljoa. Toisin kävi. Mourinho lähti otteluun ilman hyökkääjää eikä tehoton United ei saanut peliään käyntiin. Tuolloin Unitedilla oli sentään Robin van Persie ja Wayne Rooney pelikunnossa.

Kotona pelattaessa Mourinhokaan ei voi lähteä vain välttämään tappiota – eikä Chelsealla tällaiseen ole Unitedia vastaan mitään syytäkään. Joukkueet ovat tällä hetkellä Valioliigassa selvästi eri tasoa ja olisi yllätys jos United onnistuisi kahmimaan mukaansa tänään pisteenkin.

United katkaisi kolmen ottelun tappiokierteensä viime kierroksella Swanseaa vastaan. Sinipaidoilla on puolestaan takanaan viisi tappiotonta peliä, joissa sen päästänyt maalin vain kerran.  Chelsean tämän kauden ylivoimaisesti paras pelaaja Eden Hazard on osunut kauden 21 ottelussa yhdeksän kertaa ja luonut 50 maalintekotilannetta joukkuetovereilleen.

Viime kaudella vastaavassa ottelussa erotuomari Mark Clattenburg otti ratkaisijan roolin itselleen. Kaksi punaista korttia ja Javier Hernandezin muutaman metrin paitsiomaali saivat Chelsea-pelaajat käymään kuumana. Kerroin sille, että tänään nähdään punainen kortti on 3,20.

Todennäköiset avauskokoonpanot:

Chelsea: Cech; Azpilicueta, Terry, Cahill, Ivanovic; Ramires, Lampard; Hazard, Oscar, Willian; Torres

Man Utd: De Gea; Evra, Vidic, Smalling, Rafael; Jones, Carrick; Januzaj, Kagawa, Valencia; Welbeck

Unibetin kertoimet Chelsea-Manchester Utd –otteluun:

Chelsea 1,70 – tasapeli 3,75 – Man Utd 5,50

Chelsean nollapeli 2,20

Lisää vetoja otteluun tästä