Ylistys kunnon tuuletuksille


Robin van Persie teki toimittajat iloiseksi ja teki maalin Arsenalia vastaan. Hän tuuletti hillitysti kunnioittaakseen entistä työnantajaansa.

Se on tietysti nähty ennenkin. Tuulettamatta jättämisestä on tullut tavallinen ohjelmanumero. Tuskin menee viikkoa ilman että joku Tom, Dick tai Harry yrittää rauhoitella faneja, jotka joskus huusivat heidän nimeään.

Ainakin teoriassa teko on ihan kunnioitettava. Fanien, pelaajien, seurojen, managerien, agenttien ja jalkapallomaailman muiden toimijoiden keskinäinen uskollisuus on usein lyhytaikaista. Se, että joku edes tiedostaa tekojensa vaikutukset muihin ihmisiin, saa henkilön näyttämään jalkapallon laupiaalta samarialaiselta. Vastustajan fanien käytös alleviivaa tätä: tavallisen buuauksen ja moukkamaisen häiriköinnin sijaan yleisöstä vastataankin kohteliailla aplodeilla.

Pelaajien on kuitenkin käsitettävä yksi asia. Sillä on eroa, jättääkö pelaaja vain tuulettamatta, vai yrittääkö hän näkyvästi tuoda esille, että hän ei tuuleta ja on siten vaatimaton nuori mies, joka on jalkapallomaailman rahvaan yläpuolella.

Otetaan esimerkiksi Scott Sinclair. Viime kaudella hän teki Swansealle maalin Chelseaa vastaan ja nosti kätensä ikään kuin pyytääkseen anteeksi Chelsean faneilta. Itse asiassa hänen katseensa kohdistui ensimmäiseksi Blues-fanien katsomoon maalin taakse. Chelsean fanit olivat ehkä tyytyväisiä, kaikkien muiden mielestä se oli ällöttävää.

Ensinnäkin se oli potku niiden Swansean fanien hampaisiin, jotka maksavat nähdäkseen Sinclairin ja kannustavat häntä viikottain. He olivat varmasti iloisia, että hän teki maalin, joten olisi ollut reilua tiedostaa se jollakin tavalla. Hillitty tuuletus on ihan ok, mutta älä pistä pystyyn mitään muka-arvokasta, teennäistä katumusesitystä toisen joukkueen fanien edessä.

Toisekseen - ja tämä pätee erityisesti Sinclairiin - tuuletus vihjasi, että pelaajaa ja entistä seuraa yhdistäisi pitkä ja merkityksellinen historia - mikä ei ole totta. Sinclairin CV:ssä toki lukee Chelsean nimi, joka sopisi kategoriaan "ennustettavissa olleet uran harha-askeleet". 13 ottelusta ja kuudesta (kuudesta!) lainasta muualle ei kuitenkaan muodostu mitään suurta tarinaa. Ennemmin Chelsea-ajan tilastot kertovat siitä, että Sinclair pääsi eteenpäin vasta jätettyään seuran. Olisi eri asia, jos Chelsea olisi Sinclairin kasvattajaseura, mutta kun ei ole. Chelsea kaappasi hänet Bristol Roversista.

Sinclair on äärimmäinen esimerkki, mutta hänen tapauksensa tiivistää osuvasti problematiikan. Jalkapalloilija saa palkkaa pelaamisestaan vain yhdeltä ja ainoalta seuralta kerrallaan. On hyvin harvinaista, että pelaaja on muodostanut niin kiinteän siteen toisen joukkueen kannattajiin, että tuulettamisesta kieltäytyminen on perusteltua. Silloinkin on vissi ero sen välillä, jätetäänkö vain tuulettamatta vai tehdäänkö tuulettamatta jättämisestä itsetietoisesti suurempi numero.

Emmanuel Adebayor -tuuletusta kannattaa välttää entisiä seuroja vastaan, mutta myöskään Scott Sinclairia ei kannata kopioida.

Jack Lang