HJK aloittaa kautensa


Ensimmäiset viitteet ylivoimaisen mestarisuosikin HJK:n vireestä nähdään tänään, kun Klubi vierailee naapurinsa Hongan kentällä. Hongalla puolestaan on jo yksi ottelu alla.

Vire

Honka avasi kautensa reilu viikko sitten Turussa, jossa se hävisi TPS:lle 0-2. Pelissä näkyi positiivisiakin aihoita, mutta Honka oli vielä selkeästi keskeneräinen. Se on pelkästään ymmärrettävää, sillä seuraan tuli tärkeitä palasia aivan kauden kynnyksellä. Huippuhankinta Abdoulaye Méïté oli varma, muttei mitenkään erityisen vakuuttava. Topparipari Gideon Baahin askelmerkit olivat vielä hakusessa. Myöskään Ruben Palazuelosin ajatukset eivät vielä menneet muiden kanssa aivan yksiin ja Roni Porokara ei päässyt vauhtiin käytännössä ollenkaan. Honka pelasi Turussa melko puolustavasti ja tiiviisti. Samaa saatetaan nähdä tänäänkin. Joukkue tulee parantamaan kauden edetessä, mutta otteluohjelma ei todellakaan suosinut alkukaudesta, sillä kahdessa ensimmäisessä pelissä Honka kohtaa sarjan kovimmat joukkueet. Häviäminen TPS:lle ja HJK:lle ei ole häpeä, mutta jos kahdesta avausottelusta ei tule pisteen pistettä, Honka joutuu kirimään jo sarjan ensimmäisinä viikkoina.

HJK:n Liigacup-urakka päättyi jo maaliskuun alussa rankkaritappioon JJK:lle. Muuten HJK oli harjoituskaudella varsin vakuuttava. Suomen Cupissa se kukisti FF Jaron ja meni jatkoon. Edellisessä ottelussaan 9. huhtikuuta Klubi kaatoi virolaisen FC Floran 1-0. Parasta HJK:ta ei varmasti ole vielä nähty. Tuskin nähdään vielä tänäänkään, mikä on hyvä uutinen kotijoukkueelle.

Kokoonpanot

Hongalta puuttuu tärkeitä miehiä. Puolustuslinjasta Ilari Äijälä sai Turussa kolhun eikä mies ole maanantaina pelikunnossa. Toinen laitapakki Henri Aalto puolestaan hölmöili itselleen TPS:ää vastaan ulosajon, mikä tietää pelikieltoa. Patrick Aaltonen ei ole vielä toipunut pelikuntoon. Hyökkäyksestä puolestaan on sivussa Tim Väyrynen, joten avauksessa jatkanee Turussa pelannut Kastriot Kastrati. Puolustuslinjassa Baah siirtyy todennäköisesti laidalle, Lum Rexhepi tulee Méïtén vierelle toppariksi ja Sampo Koskinen pelaa toisella laidalla.

HJK:n Mika Väyrynen on kärsinyt pohjevammasta. Hänen pelaamisestaan ei ole varmuutta, mutta muuten Klubin joukkue on terve. Puolustuksessa Tapio Heikkilä kohtaa heti liiga-avauksessa Hongan siirryttyään Espoosta Klubiin sopimussotkujen takia talvikaudella. Keskikentän kolmion muodostavat todennäköisesti Rasmus SchüllerTeemu Tainio ja Väyrynen, jos tämä on kunnossa. Mikäli Väyrynen ei ole avauskokoonpanon kunnossa, tilalle noussee Joel PerovuoMikael Forssell on todennäköisesti aloittava kärkipelaaja.

Edelliset kohtaamiset

Liigacupin kaksi kohtaamista menivät HJK:n nimiin numeroin 1-0 ja 4-0. Viime kauden liigassa kaikki kolme kohtaamista päättyivät kotivoittoihin, eli HJK voitti kahdesti ja Honka kerran. Tim Väyrynen teki espoolaisten ainoan maalin, kun Honka voitti heinäkuussa Tapiolassa 1-0.

Maalintekijäveikkaus

Hongan kärjessä aloittaa Kastrati, jonka maalikerroin on 4,50. Kymppipaikan Jussi Vasara voi puolestaan yllättää Klubi-veskari Ville Wallenin kauempaakin. Vasaran osuman kerroin on 6,75. Äijälän poissaolo heikentää Hongan erikoistilanneuhkaa.

Klubin Mikael Forssell on Veikkausliigan kovimpia hankintoja. Jos mies pysyy kunnossa, verkko tulee heilumaan. Kerroin sille, että Forssell heiluttaa sitä jo liiga-avauksessa, on mukava 3,15. Viime kaudella Demba Savage laukoi kaksi maalia entistä seuraansa vastaan. Tänään gambialainen on kertoimella 2,55 kerrointenlaskijoiden ykkössuosikki maalintekijäksi.

Yhteenveto

HJK:n nimekkäästä ryhmästä huolimatta kauden avausottelussa on oma arvoituksellisuutensa. Tämä onkin Hongalle kenties paras mahdollinen aika kohdata HJK. Yllättävän kotivoiton kerroin on 4,25, tasapelin kerroin 3,40. Hongankin peli hakee kuitenkin vielä uomiaan, eikä espoolaisjoukkue muutenkaan ole perinteisesti ollut keväisin vahvimmillaan. HJK:n voittokerrointa 1,80 on lopulta kovin vaikea ohittaa. Murskalukemia Klubi tuskin taululle lyö. Honka lähtee kotijoukkueenakin peliin todennäköisesti HJK:ta varovaisemmin ja pyrkii pitämään oman päänsä puhtaana. Tasatilanne ensimmäisen 45 minuutin jälkeen antaa kertoimen 2,20.

Tulosveikkaus: FC Honka-HJK 0-2 (8,50)

Lyö vetoa ottelusta täällä!