Rovaniemellä tasainen liiga-avaus


Rovaniemen ja Vaasan Palloseurat ovat kehittyneet viime vuosina eniten kaikista liigaseuroista. Hissijoukkue RoPS on vain parissa vuodessa noussut sopupeliskandaalin keskeltä mitaliehdokkaaksi. VPS puolestaan oli vuosikaudet ynnä muut –osastolla, mutta viime kaudella Vepsu kiipesi yllätyspronssille ja Eurooppaan.

RoPS voitti viime kaudella Suomen Cupin, mutta liigakausi oli pettymys. RoPS sijoittui vasta 11:nneksi. Sijoitus valehtelee sikäli hieman, että todellisuudessa RoPSin sarjapaikka ei ollut juurikaan uhattuna. Eroa sarjajumbo JJK:hon jäi 12 pistettä.

Komento vaihtui Rovaniemellä, kun Kari Virtanen jätti seuran ja FC Lahden huikeaan syysvireeseen piiskannut Juha Malinen otti RoPSin ohjat. Malisen alaisuudessa RoPS tulee kaikella todennäköisyydellä pelaamaan erittäin aktiivista jalkapalloa, jossa asenne on kaikki kaikessa.

Virtasen suurin epäonnistuminen viime kaudella oli hyökkäyspelin kangertelu. RoPS teki Veikkausliigassa vain 25 maalia, ja joukkoon mahtuu muutama oma maali. Virtasella oli työkaluja tehokkaaseenkin hyökkäyspelaamiseen, mutta hän ei löytänyt toimivaa reseptiä.

Malisella työkaluja on vielä Virtastakin enemmän. Jo viime kaudella seurassa pelanneiden Nicholas Otarun ja Aleksandr Kokon rinnalle RoPS hankki Jani Virtasen, Petteri Pennasen ja Mika Mäkitalon. JJK:sta tullut Virtanen ja TPS:n talousvaikeuksilta pelastettu Pennanen ovat huipputaitavia pelaajia, joiden läpimurto on antanut odottaa itseään. Jos kaksikko saa itsestään kaiken irti pelistä toiseen, tehoja pitäisi syntyä – ja Malisen joukkueessa alle 100 prosentin panostuksella tippuu äkkiä rattailta.

Puolustustasapainosta keskikentällä huolehtii Antti Okkonen. Nigerialainen topparikaksikko Ndukaku Alison-Faith Friday Obilor pysyi kasassa, mikä on RoPSille tärkeä asia. Ihanneavauksessa ainoastaan laitapakkiosasto herättää kysymysmerkkejä. Lisäksi RoPSin taso tipahtaa selvästi, kun pelaajalistassa päästään vaihtopenkin puolelle.

Pronssi-VPS jatkaa Olli Huttusen komennossa. Vaasan talvi oli varsin rauhallinen. Karsten Smith, Atte Hoivala, Oluwatomiwo Ameobi, Ville Luokkala ja Patrik Lomski olivat merkittävimmät lähtijät. Tilalle VPS on tehnyt maltillisia täsmähankintoja. Toppari Timi Lahti tuli HJK:sta, keskikenttäpelaaja Thomas Kula naapuri-Jarosta ja Jean Fridoli Nganbe-Nganbe sekä Cornelius Stewart OPS:stä. Täysin uusi tuttavuus Veikkausliigassa on monikäyttöinen jamaikalaispuolustaja Keithy Simpson.

Huttusen VPS puolustaa varsin tiiviisti. Seuraava askel olisi hyökkäystehojen lisääminen. Viime kaudella VPS teki kärkikuusikosta vähiten maaleja. Steven Morrisseyn ja Jarno Parikan loukkaantumiset häiritsivät sillä osastolla. Jos kaksikko pysyy terveenä ja saa tulitukea Stewartin, Jordan Seabrookin ja Sebastian Strandvallin kaltaisilta pelaajilta, VPS voi yltää jälleen mitaleille.

Maalintekijäveikkaus

RoPSin suosikki maalintekijäksi on Kokko (3,35), mutta houkuttelevammat vaihtoehdot löytyvät toisaalta. Jani Virtasella on loistava laukaus- ja potkuvalikoima. Jos tasaisuus löytyy, turkulainen voi tehdä kovatkin tehot. Avausottelussa Virtasen maalikerroin on 4,40.

Terve Morrissey on liigan pelätyimpiä hyökkääjiä. Ei ihme, että jamaikalainen on Vepsun todennäköisin maalintekijä kertoimella 3,50. Tuottoisampi on Parikan kerroin 4,60. Muista hyökkäävistä pelaajista mielenkiintoisia ehdokkaita ovat niin Stewart (5,75), Seabrook (5,75), Nganbe-Nganbe (5,60) kuin Strandvallkin (5,00).

Vedonlyönti

RoPS tulee kaikella todennäköisyydellä tekemään viime kautta enemmän maaleja tulevalla sesongilla. Huttusen VPS:ää vastaan hanoja on kuitenkin vaikea aukaista, etenkin kun avauskierroksella peli saattaa vielä olla hieman varovaista ja tunnustelevaa puolin ja toisin. Alle 2,5 maalin kerroin 1,65 ei kuitenkaan ole huikea.

Ottelu on ennakkoon sunnuntain tasaisin. Todennäköinen vähämaalisuuskin nostaa tasapelin todennäköisyyttä. Avausmaalin tekijä on vahvoilla, mutta se maali voikin olla kiven alla. 3,25-kertoiminen tasapeli on looginen haku.

Pelivihje: Tasapeli, 3,25