Veikkausliiga: HJK runnoo voiton Jarosta


FF Jaro 4,50, tasapeli 3,50, HJK 1,75

HJK:n kokemus näyttää puhuvan puolestaan mestaruustaistelussa. Esitykset eivät ole loisteliaita, mutta kun voittoja pitää ottaa, niitä tulee. Viimeksi kaatui MYPA 2-1, vaikka Klubi ei yltänytkään mihinkään huippusuoritukseen. Edelleen varamiehisenä painivan Jaron kahdeksan ottelun tappioton putki katkesi Turussa, kun Inter teki viime hetkillä voittomaalin. Jaron esitys oli kuitenkin varsin ponneton. Kotikentällään HJK:ta vastaan pietarsaarelaiset tulevat varmasti pelaamaan paremmin, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että Klubin tiikerinsilmä olisi löytynyt ja voitot kammetaan kokemuksen turvin vaikka väkisin. Luvassa on tasainen ottelu, joka päättyy vierasvoittoon. Ellei pääty, HJK:n mestaruushaaveet on syytä ottaa uuteen käsittelyyn.

IFK Mariehamn 2,15, tasapeli 3,40, FC Inter 3,10

IFK:n peli ailahtelee ja omissa soi liikaa, mikä ei kenties ole yllätys, kun joukkue on mennyt kesän aikana käytännössä uusiksi. Positiivista on silti se, että maaleja on syntynyt kahdessa viime ottelussa kuusi kappaletta. Maaleitta IFK on jäänyt viimeksi heinäkuun alussa. Tason heilahtelusta huolimatta peli toimii hämmästyttävän hyvin joukkueen rajuun uusiutumiseen nähden. Inter pelaa tällä hetkellä paremmin kuin sarjasijoitus väittää, joten ilmaiseksi IFK ei voittoon jyrää. IFK:n pelityyli on kuitenkin toimiessaan myrkkyä sinimustille, vaikka Inter hakikin keväällä saarelta vierasvoiton. Kerroinasettelu on kohdallaan, joten peleihin kotivoitto.

MYPA 2,65, tasapeli 3,25, FC Honka 2,50

Hongallakaan ei ole tippaakaan lipsumisen varaa mestaruustaistossa, mutta sunnuntain ottelusta tulee espoolaisille vaikea. Nousuvireinen MYPA nousi TPS-voitolla kolmannelle sijalle. HJK oli kotonaankin ajoittain vaikeuksissa MYPAn kanssa, joten Hongallekin tulee hikinen iltapuhde. Mestaruustaistossa nämä pelit täytyisi voittaa, mutta tasapelikään ei olisi Hongalle hullumpi tulos. Lyödään siis ristiä lapulle.

VPS 2,10, tasapeli 3,30, RoPS 3,30

VPS on viime viikkoina kuulunut sarjan huonoimpiin joukkueisiin, RoPSin vieraskammo puolestaan tuntuu jo helpottavan. Aleksandr Kokon paluu on piristänyt napapiiriläisten hyökkäyspeliä tuntuvasti, ja tasapeliin jääminen TPS:ää vastaan oli tilanteisiin nähden vääryys. Kummoistakaan panosta RoPSilla ei enää ole, mutta putoamispeikon hätistäminen ja panoksettomuus lienevät jopa rovaniemeläisten etu. Cupin finaalipaikka ja hyvät liigaesitykset ovat nostaneet fiilikset korkealle. VPS puolestaan menetti jo pitkään hallussaan pitämän sarjan kolmossijan, ja paineet taitavatkin puristaa jonkin verran. Kokeillaan pienellä panoksella peliä vapautuneen vierasjoukkueen puolesta, vaikka RoPSin vierasformissa ei edelleenkään ole hurraamista.

Lyö vetoa Veikkausliigasta täällä!