Kaukana kärjestä: Liverpoolista on tullut merkityksetön joukkue


Liverpoolilla on tällä kaudella mahdollisuus vaikuttaa mestaruustaistoon kuuden ottelun aikana: kun joukkue pelaa Manchester Cityä, Manchester Unitedia ja Chelseaa vatsaan. Näitä otteluita lukuun ottamatta Liverpool on Valioliigamestaruuden kannalta merkityksetön joukkue.

Rafael Benitezin viimeisen Liverpool-vuoden jälkeen olemme saaneet todistaa seuran jyrkän alamäen, eikä ole mahdotonta, että Liverpool jää Mestarien liigan ulkopuolelle seuraavan viiden vuoden ajan. Brendan ‘Brendan’ Rodgersilla saattaa hyvinkin olla suunnitelma, mutta mikäli hän ei kykene yliluonnollisiin temppuihin, pelkkä suunnitelma ei riitä.

Vaikka Benitezille oli ajoittain helppo nauraa osasi hän aina rakentaa kohtuullisen joukkueen ja viedä joukkueensa Mestarien liigaan kausi toisensa jälkeen. Olipa joukkue kerran jopa lähelle mestaruutta. Todellisuudessa omistajien nihkeillessä raha-asioissa, espanjalainen ei vain yksinkertaisesti ollut tarpeeksi kyvykäs saavuttaakseen jatkuvaa menestystä pienellä budjetilla. Hän ei kuitenkaan ole mikään Alex Ferguson.

Xabi Alonson menettäminen Liverpoolin yrittäessä hankkia Gareth Barryä oli silkkaa idiotismia, ja siitä hetkestä lähtien Liverpoolin alamäki alkoi. Muutaman kuukauden aikana seura sitten toivotti tervetulleiksi Ilmestyskirjan neljä ratsumiestä: seitsemännen sijan sarjataulukossa, taloudellisen romahduksen, Roy Hodgsonin and Joe Colen. Neutraalin seuraajan näkökulmasta Liverpoolin statuksella  varustetun seuran tuskaisen rämpimisen seuraaminen oli kuitenkin varmasti varsin huvittavaa.

Suurseuroilla oli ennen paremmat selviytymismahdollisuudet vastaavanlaisissa tilanteissa: Katsojatulot auttoivat joukkueen uudelleenrakentamisessa. Pelaajamarkkinoilta löytyi laatua, vaikka kovimmat pelaajat olisi viety. Lisäksi vahva punta hyödytti ulkomaalaispelaajia ostettaessa. Vuoden 2008 luottokriisi teki Liverpoolistakin sijaiskärsijän. Punnan arvon tippuessa euroon nähden ulkomaalaispelaajista tuli suhteellisesti kalliimpia Britanniassa.

Lisäksi Anfield ei ole enää yksi isoimmista stadioneista (Old Traffor, St James’ Park sekä stadion jolla Arsenal pelaa, mikä ikinä sen nimi onkaan, ovat suurempia). Texasilaisten omistajien aikailu uuden stadionin rakentamisen suhteen on alkanut vaikuttaa. Fenway Sports Group, kaikista kivoista puheista huolimatta, on hämmentänyt faneja olemalla sitoutumatta uuden kotistadionin rakentamiseen. Niin kauan kuin Anfield pysyy vanhanaikaisessa muodossaan, seuran menestysmahdollisuuden ovat varsin rajoittuneet.

Kenny Dalglishin sai osakseen paljon paheksuntaa hyväksyessään rasistisen käyttäytymisen viime kaudella, mutta tämä asia ei jäänyt hänen ainoaksi epäonnistumisekseen. Ennen kuin omistajat ymmärsivät reagoida tilanteeseen Dalglish ja Damien Comollin olivat ehtineet tuhlata kymmeniä miljoonia puntia Andy Carrolliin, Charlie Adamiin and Stewart Downingiin, joista kahden ensimmäisen pelaajan arvoa joukkueelle on mitattavissa lähinnä vain kilohinnassa.

Liverpoolin epäonnistuminen yhdenkään edellä mainitun myynnissä (kuin myös Joe Colen) ei ole juuri tarjonnut mahdollisuutta merkittäville muutoksille. Surkea pelaajisto, johon kuuluu rikkinäinen Steven Gerrard ja vielä rikkinäisempi Jamie Carragher, tarvitsee piristysruisketta (mutta ei välttämättä Fabio Borinia). Ja vaatiakseen Rodgersilta Carrollin ja Downingin menestyksekästä valmentamista olisi lähes sama kuin vaatisi Bachia säveltämään musiikkia Popedalle.

Lisäksi jalkapallon laissez-faire asenne (hyvässä tai pahassa, mutta lähinnä pahassa) rahankäyttöä kohtaan on muuttanut koko lajia uusrikkaiden leikkikentäksi. 2000-luvulla öljydollarit eivät vielä olleet ongelma, mutta Chelsean ja Manchester Cityn rahankäyttö on jättänyt kaikki seurat varjoonsa Manchester Unitedia lukuun ottamatta.

Arsenalin ja ManUn vielä hallitessa Valioliigaa jäi muille mahdollisuus livahtaa Mestarien liigaan, mutta nyt taloudellisesti keskikastin joukkueen on lähes mahdotonta murtautua neljän parhaan joukkoon. Ja kun lisätään Spurs tähän soppaan käy hyvin selväksi, että Liverpoolin pitää tehdä jotain erikoista mahtuakseen mukaan. Ei tosin vaikuta siltä, että korkeimmalla tasolla kokemattomalle Rodgersille annettaisiin mahdollisuutta edes kunnolla yrittää. Liverpoolilla ei ole rahaa, pelaajia tai suunnitelmia kehittyä oikeaksi haastajaksi. Eikä loppujen lopuksi manageriakaan joka pystyisi ihmeisiin.

Liverpool on kauden alussa sarjan hännillä. Sijoitus varmasti paranee kauden edetessä, mutta ei todennäköisesti niin paljon kuin fanit haluaisivat ja tämäkös heitä kismittää. He ovat kuin Millwallin vastakohta: kukaan ei ole kiinnostunut heistä, ja he eivät pidä siitä.