KHL: Jokerit kohtaa Dinamo Riian ilman Hagmania


KHL:n läntisen konferenssin kolmantena majaileva Jokerit kohtaa keskiviikkona kotihallissaan Riian Dynamon. Ottelun alla isoin puheenaihe Jokerien leirissä on Niklas Hagmanin poissaolo.

12 maalia tulittanut Hagman on loukkaantumisen takia sivussa 6-8 viikkoa. Isku on Jokereille kova; vain yhdeksän maalia tehnyt Steve Moses on pysytellyt maalitilastossa jotenkuten Hagmanin kannoilla.

Sunnuntain Slovan Bratislava -ottelun huilannut Tommi Huhtala pelaa tänään ykkösketjun laidalla. Huhtala pitää maalinedustalla vääntämisestä ja on sikäli looginen korvaaja Hagmanille.

Hagmanin poissaoloa ajatellen myös Johan Harjun onnistuminen sunnuntaina tuli kreivin aikaan. Ruotsalainen on ollut alkukauden suurimpia pettymyksiä, mutta nyt hänellä on iso mahdollisuus vakuuttaa Jokerit käyttökelpoisuudestaan.

Jokereiden maalilla aloittaa Henrik Karlsson. Terveistä pelaajista lepovuorossa ovat Tomi SallinenKurtis McLean ja Jere Karalahti. Hagmanin lisäksi Oskari Korpikari on pudonnut ryhmästä loukkaantumisen vuoksi.

Dinamo Riika on tällä hetkellä läntisessä lohkossa sijalla 12, mutta aivan pudotuspelipaikkojen tuntumassa. Viidestä viime ottelustaan Dinamo on voittanut vain yhden, mutta esimerkiksi edellisen kierroksen 1-2-tappio SKA:lle oli häviöstä huolimatta hyvä osoitus Dinamon iskukyvystä. Jokerien päävalmentaja Erkka Westerlund on väsymykseen asti toistellut, ettei KHL:ssä ole helppoja pelejä. Mantra pitää paikkansa.

Joukkueet kohtasivat jo syyskuun lopussa, jolloin Jokerit voitti Helsingissä niukasti 3-2. Dinamo on aktiivisesti karvaava ja hyvin liikkuva joukkue, mutta maalinteko on ollut sille ongelma. Läntisessä lohkossa vain lohkojumbo HK Sotshi on tehnyt Dinamoa vähemmän maaleja.

Suomalaisittain tutuimmat Dinamon pelaajat lienevät SM-liigaa Lukossa ja TPS:ssä pelannut Milan Jurcina, Lukon junioreissa muutaman kauden ja Ilveksen liigaryhmässä hajaotteluita pelannut Lauris Darzins sekä slovakkihyökkääjä Marcel Hossa. Joukkueen runko koostuu parhaista latvialaispelaajista.

Dinamon alkukauden tehokkain pelaaja on tehot 2+9=11 nakuttanut Miks Indrasis. Maalinteko-ongelmat näkyvät kuitenkin myös henkilökohtaisissa tilastoissa: Darzinsin ja Hossan iskemät neljä maalia riittävät jakamaan sisäisen maalipörssin ykkössijan.

Maalivahtiosastolla tshekki Jakub Sedlacek on pelannut 11 ottelussa, Edgars Masalskis kahdeksassa kamppailussa. Paremmin leiviskänsä on hoitanut Sedlacek, jonka torjuntaprosentti on 91,9.

Jokerit on kotikentällään selvä ennakkosuosikki. Ottelun alku on Pasilassa tärkeä; muutamassa aiemmassa kotiottelussaan Jokerit ei ole ollut alussa hereillä, ja vastustaja on päässyt iskemään johto-osuman.

Unibetin kertoimet
Jokerit-Dinamo Riika

1: 1,38
X: 5,50
2: 6,25

Lyö vetoa ottelusta täällä!