Liiga: Espoossa avoimet ovet?


Jääkiekkoliiga jatkuu torstaina neljällä ottelulla. Sarja näyttää jälleen muodostuvan tasaiseksi, sillä kolmen peliviikon jälkeen millään joukkueella ei ole enempää kuin kolme varsinaisella peliajalla hankittua voittoa. Myös tiistain otteluista on odotettavissa varsin tasaisia vääntöjä.

Blues-JYP

Tiistai-illan tasaisimmaksi kamppailuksi on povattu viime kauden puolivälieräparin kohtaamista. Kummankin joukkueen viime viikko oli heikko. Liigapeleistä tilille tuli vain tappioita sarjan häntäpäähän povatuille joukkueille. Blues hävisi Ässille ja Sportille, JYP Ilvekselle ja HPK:lle.

Blues ei ole viime otteluissaan ollut hereillä kiekon tippuessa jäähän. Sekä Ässiä että Sportia vastaan todellinen herääminen tapahtui vasta kolmannessa erässä. Siinä vaiheessa kumpikin vastustaja oli karannut liian kauas, vaikka Ässiä vastaan espoolaiset kirivätkin maalin päähän. Maalintekokin on tökkinyt. Vain Kim Hirschovitsistä ja Ville Korhosesta on ollut alkukauden aikana ratkaisijoiksi. 10 maalia kuudessa ottelussa on vaisuhko saldo.

JYPin puolustus oli viime viikolla tuuliajolla. HPK ja Ilves latoivat kumpikin kuusi kiekkoa jyväskyläläisten rysään. Kahdesta ottelusta ei voi vetää liikaa johtopäätöksiä, mutta peräpään vuotaminen ennalta heikompia joukkueita vastaan on kaikkea muuta kuin hyvä merkki.

Kummankin joukkueen olisi syytä saada heikko jaksonsa katkaistua. Materiaaliltaan JYP on pykälän verran Bluesia parempi. Molempien joukkueiden verkkoa on vingutettu viime otteluissa niin paljon, että Tapiolassa saatetaan nähdä varsin runsaasti osumia.

MUISSA OTTELUISSA

Ässät sai piristystä raastavalle vieraskiertueelleen, kun se voitti viime viikolla Bluesin ja KalPan. Kärppien alkukausi ei puolestaan ole ollut järin loistelias, vaikka pistesaldo onkin kohtalainen. Pelicansille ja KooKoolle kärsityt tappiot kertovat, että työ on vahvasti kesken. Ässillä olisi siis nyt iskun paikka. Maaleja porilaisilta ei voi tänäänkään paljoa odottaa, mutta jos energiaa riittää 60 minuutin aggressiiviseen pelaamiseen ja ihon alla olemiseen, Kärpät voi joutua koville.

KalPaa isännöivä TPS on osoittanut luonnetta aivan eri tavalla kuin viime kausina. Tepsi on muutamaan otteeseen uinunut pelien alussa, mutta pystynyt pelaamaan kaikissa kuudessa ottelussaan voitosta. Myös KalPa pelaa illasta toiseen tasaisia pelejä, mutta viime kauden tapaan kuopiolaisjoukkue ei juuri maalin edessä räisky. KalPan hyvä alivoima saattaa pystyä nollaamaan vaarallisen TPS-ylivoiman, mutta turkulaisten hyökkäyskalusto on sen verran kova, että todennäköisemmin tarvittavat maalit iskee kotijoukkue.

Tappara on ollut alkukaudesta liigan tasapelikone peräti neljällä ylitöihin venyneellä ottelullaan. Pelicansin alku on myös ollut vaisuhko, seitsemästä pelistään lahtelaiset ovat voittaneet vain kaksi. Kumpikin joukkue odottaa kärkipelaajiensa maalihanojen aukeamista, ja etenkin Tapparalta tehoja on lupa odottaa jatkossa enemmän. Mikäli Veli-Matti SavinainenStephen Dixon ja Kristian Kuusela vaeltavat edelleen yössä, Pelicansilla on mahdollisuus yllätyspisteille.