Liiga: Kärpillä mahdollisuus varmistaa välieräpaikka


Kärpät-SaiPa

Torstain neljännessä ottelussa SaiPa oli pitkään kova luu Kärpille, mutta pelin kolmas erä oli oululaisilta todella vahvaa peliä. Kärpät voitti päätöserän 4-1, ja sarja on sille lauantaina katkolla kotikentällä.

SaiPan riveistä ei ole löytynyt riittävästi ratkaisijoita. Profiilinimi Dave Spina on pelannut pudotuspeleissä täysin vihkoon, eikä hän mahdu lauantaina edes kokoonpanoon. SaiPan ratkaisijarintama ei ollut liian leveä aiemminkaan, joten Spinan höntsäily on käymässä kalliiksi. Loukkaantumisen takia lauantaina huilaa runkopakki Sam Lofquist, joka on myös tuntuva menetys.

Kärpillä ratkaisijoita on puolestaan löytynyt. Joonas KemppaisenJoonas Donskoin ja Julius Junttilan ketju on ollut tulikuuma, ja taustallakin riittää potentiaalisia maalintekijöitä. SaiPan olisi saatava ennen kaikkea seitsemän osumaa tehtaillut Kemppaisen yksikkö pimentoon, mutta yhden ketjun hiljentäminen ei velä Kärppiä vastaan riitä.

SaiPa ei ole suoranaisesti pelannut huonosti. Useammassa ottelussa SaiPa on ollut latautunut, valmis ja energinen, mutta Kärpät on yksinkertaisesti vahvempi nippu. Nyt oululaisilla on mahdollisuus katkaista sarja kotikentällään. On vaikea uskoa sarjan siirtyvän enää Lappeenrantaan.

Lukko-KalPa

Lukko näytti marssivan sarjassa voittoon, mutta KalPa otti yllättäen kaksi peräkkäistä voittoa. Ensimmäisen maalin tekijä on vienyt kaikki kohtaamiset, eikä torstain kolmas kamppailu tehnyt poikkeusta. Lukko nousi päätöserässä 2-2-tasatilanteeseen, mutta sekoili KalPalle johtomaalin. Lopputulos oli KalPalle 4-2, ja otteluvoitot ovat nyt tasan 2-2.

KalPa on viime peleissä ollut hyvin liikkuva, vauhdikas ja tarvittavan tehokaskin. Joukkue vaikuttaa pelaavan aiempaa suoraviivaisemmin. Kummassakin KalPan voitossa voittomaalin tehnyt Mikael Ruohomaa on ottanut ratkaisijan viitan harteilleen.

Lukon kokenut joukkue tuskin paria tappiota hätkähtää, mutta kotijäätä olisi pystyttävä suojelemaan. Raumalaisten viisikkopuolustus on hapuillut kahdessa edellisessä ottelussa. Oman pään peli pitäisi saada takaisin raiteilleen, ja Lukon on myös pystyttävä vastaamaan KalPan vauhtiin. Ville Vahalahden poissaolo näkyy ja tuntuu, mutta ei saa kaataa Lukon tasoista joukkuetta.

Lukko on kotonaan ennakkosuosikki, mutta ennusmerkit viittaavat jälleen tasaiseen otteluun. KalPa haistaa varmasti veren, sillä voitolla se saisi sarjan katkolle kotihalliinsa maanantaiksi. Lukon on kuitenkin kotonaan oltava se joukkue, joka lähtee viemään peliä.

Tappara-HIFK

HIFK on voittanut kaksi edellistä peliä erinomaisilla esityksillä. Torstaina IFK nappasi kotonaan 5-1-voiton, ja Tapparan esitys oli anteeksiantamattoman löysä. Tamperelaisten pelaamista katsoessa ei olisi hevillä uskonut, että kyseessä oli pudotuspeliottelu.

HIFK on läpi sarjan tehnyt tarpeeksi maaleja. Kaksi ensimmäistä peliä se hävisi kolmella tehdyllä osumalla. Hyökkääjä Teemu Ramstedt totesikin tuolloin, että voittoja alkaa tulla, jos puolustuspeliä saadaan tiivistettyä. Juuri näin on käynyt. IFK on laittanut puolustamisensa kuntoon, ja kahdessa viime pelissä Tappara on pystynyt tekemään vain kaksi maalia.

Torstaina IFK peluutti maalilla yllättäen Ville Hussoa, joka osoitti olevansa mies paikallaan pelitauosta huolimatta. Myös lauantaina sarjan aloittanut Kevin Lankinen on kokonaan sivussa, mutta päävalmentaja Antti Törmänen ei ole antanut minkäänlaista selitystä tilanteeseen.

Tapparalla ei ole kulkenut omassakaan päässä. IFK:n nimivahva hyökkäyskalusto on äitynyt erinomaiseen iskuun, eikä kirvesrinnoilta ole löytynyt vastausta. Etenkin Ramstedtin ketju (laidoilla Tomas Zaborsky ja Joonas Rask) on ollut tehokas.

Tapparan pelissä on alkanut jo näkyä turhautumisen merkkejä. Tappara tarvitsisikin ottelun alkuun onnistumisia, jotta IFK ei pääse hyödyntämään isäntiensä ahdistusta.

Tappara on jo tietyllä tavalla selkä seinää vasten, vaikka voitot ovatkin tasan 2-2. Mikäli IFK ei kaadu kotikentällä, Tappara joutuu maanantaina Helsinkiin veitsi kurkulla. Se on alavireiselle joukkueelle todella vaikea paikka.

Lyö vetoa Liigasta täällä!