Liiga: Tapparalla lähes pakkovoiton paikka neljännessä finaalissa


Liigan kolmaskin finaaliottelu päättyi tuttuihin lukemiin 3-2. Tällä kertaa voiton otti kotijoukkue Kärpät, eikä jatkoaikaa tarvittu. Maanantain ottelussa Tampereella panokset ovat jo kovat, sillä vierasvoitolla Kärpät saisi kotikentälleen mahdollisuuden katkaista sarja. Lauantain voiton myötä Kärppien mestaruuskerroin on valahtanut 1,22:een.

Edellinen ottelu

Tappara aloitti vaisusti ja joutui jäähyilemään. Seuraukset nähtiin tulostaululla: Kärpät ampaisi avauserässä 2-0-johtoon. Olli Palola iski kuitenkin vielä samassa erässä kaksi maalia minuutin välein ja Tappara kiri tasoihin. Toinen erä oli lievää Tapparan hallintaa, mutta jäi maalittomaksi. Kolmannessa erässä Julius Junttila iski voittomaalin Tapparan pahan merkkausvirheen avittamana.

Kokoonpanot

Tappara on muokannut ketjujaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Jan-Mikael Järvisen ketju on rikottu, ja Jukka Peltola pelaa nyt ykkösessä Stephen Dixonin ja Antti Erkinjuntin kanssa. Henrik Haapala vaihtaa Peltolan kanssa paikkoja päittäin ja pelaa nyt Järvisen ja Pekka Jormakan kanssa. Jarkko Malisen ja Josh Greenin ketjut jatkavat entisellään, samoin pakkiparit. Ylimääräisenä hyökkääjänä on Elmeri KaksonenAtte Mäkinen siirtyy katsomon puolelle.

Kärppien ainoa muutos on neloketjussa, johon Mikko Alikoski palaa Saku Mäenalasen tilalle. Dan Spang korvaa Ari Vallinin seitsemäntenä puolustajana, mutta tällä vaihdolla ei ole merkitystä, ellei loukkaantumisia satu.

Maalivahtiosastoilla ei nähdä yllätyksiä. Tolppien välissä nähdään Juha Metsola (Tappara) ja Tomi Karhunen (Kärpät).

Seuraa näitä

Kärppien ykkösketju: Oululaisten ykköskorin miehet Ivan HumlBen Maxwell ja Mika Pyörälä paransivat lauantaina otteitaan aiemmista peleistä, Tehot ovat silti pitkälti Joonas Kemppaisen johtaman ketjun varassa. Joko muiltakin saadaan apuja maalintekotalkoisiin? Samat sanat pätevät Esa Pirneksen kakkosketjuun. Tappara on tähän mennessä ollut tiiviimpi neljän ketjun joukkue.

Tapparan suoraviivaisuus: Tapparalta on jäänyt pudotuspelien aikana muutama maali tekemättä, kun kiekko on haluttu kuljettaa perille asti. Kärppien tasoista joukkuetta vastaan tarvitaan lisää röyhkeyttä maalintekoon, etenkin kun laukausten määrässä Tappara on hävinnyt Kärpille kaikissa otteluissa.

Ottelun alku: Jokaisessa aiemmassa finaalissa jommankumman lähtö otteluun on ollut tahmea. Kahdessa ensimmäisessä finaalissa Kärpillä oli käynnistymisvaikeuksia, lauantaina tuskaili Tappara. Kotonaan Tappara pyrkii varmasti aloittamaan ottelun kovalla intensiteetillä. On mielenkiintoista nähdä, pystyykö Tappara vastaamaan.

Yhteenveto

Tasaista on, se on käynyt harvinaisen selväksi tämän ja viime kevään aikana. Tämän(kin) kevään jokainen finaali on päättynyt maalin erolla. Jokaisessa ottelussa on tehty viisi maalia. Kotikentällään Tappara on marginaalinen suosikki (kertoimet 2,55-2,60). Mielenkiintoisia vaihtoehtoja ovat tasapeli 60 minuutin jälkeen (3,50) sekä tasoitusvedoista kummankin joukkueen yhden maalin voitot (molemmille joukkueille 7,00).

Lyö vetoa ottelusta täällä!