Liiga: Tapparan liito jatkuu?


Mennyt liigaviikko päättyi vetojen kannalta yhtä murheellisesti kuin alkoikin. Blues kyllä voitti odotetusti Sportin, mutta loppulukemat olivat 2-1, joten over-vetojen osuminen jäi usean maalin päähän.

Jäljellä on viisi runkosarjakierrosta. Joukkueiden panoksia ja motivaatiotekijöitä kannattaa arvioida alati tarkemmin. Kärpät on päässyt runkosarjan keulilla 10 pisteen karkumatkalle, mutta muuten sarjan 11 parhaan joukossa marginaalit ovat pienet.

Tapparan kerroin kokeiltavissa

Tiistain täydellä kierroksella pelataan kaksi kuumaa kärkipeliä, niistä toinen Jyväskylässä.

JYP otti viime viikon kolmesta ottelustaan täydet pisteet. Etenkin lauantain KalPa-voitto oli tärkeä, sillä se oli JYPin ensimmäinen voitto sarjan top 6 -joukkueesta sitten tammikuun lopun (ja edellisen KalPa-voiton). JYPin pelaamiseen on taas löytynyt punaista lankaa. Oman pään pelaaminen on tiivistynyt: viime viikolla JYPin verkkoon tehtiin kolmessa ottelussa vain neljä maalia.

Vierailija Tappara on viime aikoina ollut vielä vakuuttavammassa lyönnissä. Yhdeksän viime ottelunsa aikana tamperelaiset ovat menettäneet vain neljä pistettä. Maalintekokin luistaa, vaikka perjantaina Lukkoa vastaan Tapparalle riitti yksikin täysosuma. Parinkymmenen viime kierroksen aikana vain Blues on netonnut pisteitä samaa tahtia Tapparan kanssa.

Ottelun lähtökohdat ovat todella tasaiset ja vähämaaliset. Nyt nähtäneen jo osittain pudotuspelityylistäkin jääkiekkoa. Pelivalinnan ratkaisevat kertoimet. JYP on viime aikoina voittanut enimmäkseen vain selvästi alempana sarjassa olevia joukkueita. Tappara vie pelin noin 36 prosentin todennäköisyydellä, joten vieraskerroin 2,90 kelpaa lapulle.

Tappara voittaa, 2,90.

Vedot jäävät jälleen kerran yhteen. KalPan voitto kotonaan tuskailleen Ilveksen vieraana kiinnostaa hieman, mutta kuopiolaisetkin ovat hävinneet kolme edellistä peliään. Lukko on Bluesia vastaan hieman yliarvostettu suosikki, mutta ympäripyöreä ottelu jätetään sekin oman onnensa nojaan. Kärpät ja HIFK ovat illan todennäköisimmät voittajat, mutta kummankin kertoimet ovat turhan pienet. TPS-Pelicans on puolestaan täysin panokseton peli ja jää siksi pois kupongilta.

Lyö vetoa Liigasta täällä!