Liiga: SaiPa pieni suosikki TPS:ää vastaan


SaiPa-TPS

Joukkueita erottaa sarjataulukossa vain piste, mutta SaiPa on pelannut kaksi ottelua TPS:ää vähemmän.

SaiPa pelasi viimeksi viikonloppuna, jolloin se voitti Ilveksen vieraskentällä 3-2. Viidestä viime ottelustaan SaiPa on voittanut kolme. Kotona SaiPaa ei ole vielä voittanut kukaan.

Petteri Nokelaisen loukkaantuminen on kuitenkin lappeenrantalaisille iso menetys. SaiPalla ei ole käytettävissään toista selkeää kärkiketjujen sentteriä. Nokelaisen poissaolo saattaa hieman syödä muiden ykköskorin pelaajien tehoja. Jonkun esiinmarssi sentteriosastolla tekisi hyvää, sillä Nokelaisen odotetaan olevan sivussa joulutaukoon saakka.

TPS pelasi tiistaina, mutta lyhyempi toipumiaika tuskin valtavasti vaikuttaa torstain otteluun. TPS ei nimittäin joutunut äärirajoille Ilves-kotivoitossa, joka olisi voinut tulla selvemmälläkin kuin kahden maalin erolla.

TPS:n ykkösketju Lauri Tukonen-Eric Perrin-Tomi Kallio on pelannut erinomaisen alkukauden, mutta turkulaisten muilta ketjuilta on lupa odottaa enemmän. Viime kaudella SaiPaa edustanut Dave Spina on laukonut vasta yhden liigamaalin. Myös esimerkiksi Tero Koskirannan ja Jerry Ahtolan tehot ovat toivottua vähäisemmät.

Tilastojen valossa joukkueet ovat hyvin lähellä toisiaan. Selkein ero on alivoimapelaamisessa, joka SaiPalla on huomattavasti TPS:ää kehnompaa. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Turussa SaiPa onnistui kuitenkin pitämään maalinsa puhtaana, joten joukkueella on ainakin käsitys siitä, miten Tepsin vaarallinen ykkösylivoima hyydytetään. SaiPa lähtee otteluun kotiedun turvin suosikkina.

MUUT OTTELUT

Raumalla kohtaavat liigan kuumimmat maalivahdit, Lukon Ryan Zapolski ja KalPan Eero Kilpeläinen. Zapolski on pitänyt nollan kahdesti kolmessa viime ottelussaan, Kilpeläinen nollasi viime viikon päätteeksi sekä Bluesin että JYPin. Suurempaa vastuuta joukkueensa menestyksestä kantaa Kilpeläinen. KalPa päästää todella vähän maaleja, mutta on itsekin tehnyt vain 22 maalia. Lukon maali on pysynyt hyvin puhtaana, mutta raumalaiset ovat myös tehneet paljon osumia. Lukon voi odottaa taistelevan pisteistä, vaikka Zapolskille sattuisi huonompi ilta. KalPasta ei välttämättä voi sanoa samaa. Kovempi hyökkäysarsenaali nostaa kotijoukkueen vähämaalisen mittelön ennakkosuosikiksi.

Alemman pudotuspeliviivan tuntumassa olevat Ässät ja Sport kohtaavat toisensa Porissa. Remontoituun kotihalliin pääseminen on piristänyt Ässiä, joka on voittanut kaikki kolme kotiotteluaan. Ässien materiaalilla tilanteeseen tullee väistämättä muutos ennemmin tai myöhemmin, Ei ole kuitenkaan mitään syytä, miksi vahva kotivire ei voisi jatkua vielä torstaina. Ailahteleva Sport ei ole saanut pistettäkään kauden kuudesta vierasottelustaan.